perjantai 24. elokuuta 2012

Uudet "Deksut"

Hoohoo! Hurahdin taas yksiin Marlies Dekkersseihin, tälläkertaa punaiset! Materiaalissa on kivoja kimaltelevia juttuja myös. Sain mukana myös pussukan ja jonkun buddha figuurin jotka lenti suoraan roskakoriin, koska inhoan kaikkea ylimääräistä paskaa :D

Mutta nämä ovat täydellisen kokoiset ja näköiset päälläni, olen super iloinen näin kauniiden alusvaatteiden puolesta :)



keskiviikko 22. elokuuta 2012

Uusia juhlavaatteita

Olen tehnyt jonkun verran ostoksia myös "juhlavaate" puolella, vaikkakaan en kovin paljoa. Nämä löydöt ovat pidemmän aikavälin ostoksia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi ottaa niistä muutama valokuva.

Gootti kirpulta taisin ostaa tämän Lipparin violetin vyötärökorsetin, hintaa sillä oli muistaakseni noin 25€. Se on mielestäni kaunis ja sen voi yhdistää monen erilaisen vaatteen kanssa. Ainut mikä siinä on pielessä, on se että siinä on muoviset luut jotka taipuu ihan päin persettä. Vaihdan ne heti metallisiin kunhan kerkiän.

Kuvissa on myös Lindexiltä ostamani kynähame, ja morticiasta ostettu paita jonka olen jo aikaisemmin esitellyt blogissani.

Muutama tekotaiteellinen kuva :




Ostin tämä lipparin samettimekon ajat sitten Lady Grotescalta. En ostanut sitä kyllä ihan siihen käyttöön mihin se sitten loppujen lopuksi päätyi, eli menehtyneen ystäväni muistotilaisuuteen.
Mekossa on paljon kivoja yksityiskohtia: nyörityksiä sivuilla ja selässä, sekä pitsiä pääntiellä ja napituksen kohdalla.



Mustan pillerihatun ostin joskus punaisen ristin kirpputorilta hintaan 5 € :)

Lopuksi esittelen samettisen mekon jonka ostin Homoämmän alennusmyynnistä hintaan 15€. Mekko on mukavan joustava ja kivasti rypytetty sivuista + tykkään pääntiestä joka ikäänkuin roikkuu pussimaisesti edessä :P




Sellaista jorinaa tälläkertaa! Pahoittelen köyhiä päivityksiä ^^'

maanantai 20. elokuuta 2012

Uusia syysvaatteita

Pyöriskelin Imatran keskustassa ja tein heräteostoksen, nimittäin löysin mielestäni erittäin kauniin nahkatakin. Takki istuu kuin hansikas, ja sen selässä on tuollaisen rimpsut ^^ Vaikka takki olikin minun onnekseni -30% alessa, maksoi se silti yli 100€. On se silti sen arvoinen! ( Minusta on myös uskomatonta että Imikseltä oikeasti löytyy jotain )

Kuvassa on myös Lindexiltä ostamani musta pitsinen kynähame, joka on mielestäni uskomattoman kaunis :) Hintaa kapistuksella oli 45€.
Tässä kuva edestä:

Kuva takaa:

Sitten menin pistäytymään h&m:llä pitkästä aikaa, ja tein sieltäkin löytöjä. Ostin tällaisen mustan trenssi-tyylisen takin. Sopii mukavasti syyskeleille. Hintaa sillä oli 50€. Takki on sen verta väljä että sinne mahtuu paksumpikin pusero alle.
Kuva edestä:

Kuva takaa:


Sellaista tälläkertaa! :)

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Uusia kesävaatteita

Tänä kesänä on tullut ostettua perussetti vaatetta kaappiin, ja esittelen muutamia löytöjäni.

Huutonetistä ostin Lipparin minihameen, joissa on kivat "sukkanauhat". Hintaa kapistukselle tuli vähän yli 30€.
Löysin myös Hellbunnyn pitsipaidan Imatran markkinoilta :D ( wtf ) mutta en oikein pidä paidasta koska se pitsi on todella kovaa ja hankaa ihoa ikävästi. Muutenkin kangas valinnat ovat omituisia.


Sitten ostin Lindexiltä lyhyet tummansinisen shortsit, ja Morticiasta lähti Helsingin rissulta matkaan t-paita hienolla printillä varustettuna.
Kuva takaa:
Ostin morticiasta useamman noita printti paitoja, yhteensä kolme erilaista. Kuvassa myös Lindexiltä ostetut vaaleamman shortsit.


Tässä kolmas erilainen printti:

Muutama random kuva lisää :D

Cheers!

Likaa aikaako


Huomenna tulee vähän järkevämpi päivitys :D

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Remontti reiskako?

Tuli taas puuhasteltua Imiksellä viikonloppuna, ja tälläkertaa maalailtiin vähän seiniä. Valitsin punaista maalia jolla pistettiin makkarin ja eteisen seinät uusiksi.

Seinien aikaisempi väri oli ihana kusen keltainen, joten nou thäks!
Tässä kuva makkarista ennen maalausta:
remontti11
Maalin väri näytti purkissa aika pinkiltä, mutta kyllä se asettui seinään mukavan viininpunaiseksi :)
remontti10
Tässä näkyy selvä ero mikä keltaisessa ja punaisessa on ! :) remontti9
Miekkonen rajaa reunoja ja minä juon kaljaa.
remontti8
Minäkin pääsin maalaamaan:
remontti7
Muutama kuva eteisestä:
remontti5
Ikean peili pääsi seinälle :
remontti4>
remontti19
Sudittiin yhteensä kaksi kerrosta maalia seinälle. Aluksi se näytti todella epätasaiselta, mutta lopulta se asettuikin ihan tasaisesti. Näyttää mielestäni aika kodikkaalta. Seinälle tulee vielä tauluja.

Kuvia lopputuloksesta:
remontti3
Gootti kirpulta ostamani taulu pääsi seinälle. Hommattiin myös mustat metalliset verhotangot joka huoneeseen :)
remontti16 remontti18

Tulihan sitä hommailtua muutakin kuin maalailtua, koottiin Ikeasta ostettuja huonekaluja, ja kuvassa näkyy minun kirjahyllyt :) Nehän piti luonnollisesti järjestää uudestaan, joka oli oikeastaan minun lempi hommaani! Saada kaikki kirjat ihanasti esille ja järjestykseen..

Kuvia kaaoksesta:
remontti13 remontti14
Sitten pari kuvaa järjestyksestä :
remontti1 remontti12

keskiviikko 8. elokuuta 2012

What's in my makeup bag?


Tälläkertaa tuli tällainen tyttö päivitys :D

Turhanpäiväistä lätinää meikeistä. Mutta tämä on kivaa niin minkäs teet?

Esittelen hieman meikkejäni, ja miten käytän niitä. Ensimmäiseksi aloitan pohjustuksella, ja itse käytän tässä tapauksessa Lancomen meikkivoidetta. Se on kevyt ja tasoittaa ihon kivasti. Tuloksesta tulee mattapintainen ja sileä. Levittelen meikkivoidetta tuollaisella pehmeällä siveltimellä joka on helppo puhdistaa.

Käytän myös pahimpien ihovirheiden peittämiseen Joe Blascon meikkivoidetta missä on todella paljon pigmenttiä. Sitä on helppo levittää sormella taikka pienellä siveltimellä.




Meikkivoiteen päälle levitän tietenkin puuteria viemään pahimman kiillon pois, ja itse käytän Yves Saint Laurent puuteria joka on todella pehmyttä, tai Joe Blascon puuteria jossa ei ole pigmenttiä laisinkaan.






Seuraavaksi säädän luomivärien kanssa, joita käytän monenlaista riippuen tietysti tilanteesta. Normipäivänä pistän upeaa Dioria jossa on kimalletta mukana, tai iltameikkiin lisään halpista Grimasia josta lähtee enemmän pigmenttejä. Minulla on käytössäni myös muutama Sugarpillin luomiväri.

Levittämiseen minulla on käytössäni monenlaisia siveltimiä jotka ovat tarkoitettu eri tehtäviin, kuten häivytykseen jne. Mitä parempi sivellin, sitä suurempi ilo meikkailla :)









Luomivärin jälkeen ryhdyn lisäämään ripsiväriä. Uusin ihastukseni on Diorin ripsari, jolla muutamalla vedolla saa ripsiin pituutta, paksuutta ja tuuheutta.



Ripsivärin jälkeen lisään tekoripset, joissa suosin Grimasin ripsiä. Ne vaikuttaa hyvälaatuisilta ja niitä voi käyttää useamman kerran peräkkäin. Grimasin ripsiliima kestää myös todella pitkään, niin sitä ei tarvitse olla kokoajan ostamassa :)




Tekoripsien jälkeen tulee vuoroon eyeliner, ja itse käytän halpista Rimmeliä. Pidän siitä siksi, että siinä on erittäin ohut sivellinosa.



Kun silmät on saatu valmiiksi, siirryn tekemään kulmakarvoja. Teen ne kahdella tavalla, joko käytän perus mustaa meikkikynää jolla "piirrän" kulmakarvojen sekaan lisää karvoja, tai sitten käytän sivellintä ja Joe Blascon "kakkua".




Kulmien jälkeen vuorossa on posket. Itse sudin suurella siveltimellä Joe Blascon poskipunaa naamaani. Olen huomannut sen, että mitä överimmältä väri näyttää purkissa, sitä paremmalta se näyttää naamassa. Varsinkin kirkkaat sävyt :)



Lopuksi on tietenkin huulipunan vuoro: aloitan meikkaamisen siten että laitan meikkivoidetta huulille, jonka jälkeen sipaisen puuteria päälle. Tämän jälkeen rajaan huulet, ja levitän siveltimellä huulipunan.

Itse käytän YSL huulipunia, tai vanhaa kunnon Joe Blascoa. Tykkään varsinkin oikein tummanpunaisista huulista :)






Olen huomannut sen, että mitä kalliimpi meikki on kyseessä, niin sitä kestävämpi ja pidempikestoisempi se on. Vaikka toisen kasvoista ei näkisikään että käyttääkö hän ns. halpista vai merkkituotteita, eron huomaa itse käyttäessä tuotetta. Niitä kuluu paljon vähemmän kuin halvempia tuotteita. Toisinsanoen köyhällä ei ole oikeasti vara ostaa halpaa :)

Lopuksi kuva kynsilaksta jota käyttelen, ja se on kotoisin Lancomen tehtailta.