Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulu on persiistä

Joulu on stressaavaa ja hajottavaa aikaa, ja joka vuosi yhtä persiistä.
Itse en niin tuosta jesse touhusta välitä, mutta on mukava muistaa tuttavia lahjalla, edes sen kerran vuodessa... mutta niiden ostaminen on ihan eri asia -.-

Kävin tuossa kaupungilla muutama päivä sitten, ja päätin että en toista kertaa sinne mene ennekuin joulu on ohitse :D Siellä oli ihmiset ostamassa hullunkiilto silmissä kaikkea hemmetin turhaa tavaraa jolla ei tee mitään, itse en löytänyt mistään mitään.
Juoksin hiki hatussa kaupasta toiseen ja kaupoissa oli niin kuuma että hiki virtasi pitkin selkää, ja ulos kun pääsin niin meinasin paleltua.

Sitten ärsytti törttöillä nyssäköitten kanssa ympäri kyliä vaikka en ostanut kuin ruokaa ja..... nuken! :D





Tilaan onlinesta lahjat jos niitä meinaan antaa. En mene enää kiduttamaan itseäni tuonne keskustaan ^^

+ Kiva on että kerrankin on vara ostaa ihmisille kunnon lahjat.

Tänä jouluna teen sitä mitä yleensäkin jouluna teen = juon kaljaa ja pelaan wowia. En tykkää sukuloida. Onneksi minulla on nyt tärkeä henkilö joka juo kaljaa minun kanssani ja pelaa wowia ^^

tiistai 27. syyskuuta 2011

Muutama sananen kirpputorilla liikkujista

Vein tässä joku aika sitten paljon vaatteita kirpputorille. Mukana oli myös jätesäkillinen korsetteja ja muitakin " hienompia" vaatteita. Ei mitään älyttömän hienoa kuitenkaan, mutta aika prameeta tavaraa noin kirpputorille.


Muutama vika ihmisissä kirpputorilla:

- Kaikki on pakko sotkea. Vaatteet revitään hengareista lattioille jotta ne olisivat mahdollisiman paskassa kunnossa. Niitä pyöritellään pölyssä lattioilla. Vaatteita ei palauteta sovituskopista. Pöydät sotketaan ihan miten sattuu. Vaatteita hilataan jopa eri kerroksiin asti.

- Nokka on pakko työntää sinnekkin minne ei pitäisi. Myin ison kasa merkkimeikkejä kirpparilla hintaan 7€. Meikit oli pakattu läpinäkyvään pussiin jossa suurimmasta osasta näkyi selvästi, että sitä Lumenen luomiväriä ei oltu kuin kokeiltu. Jonkun oli ollut pakko kuitenkin avata pakkaus ja pölliä sieltä puolet, jättää loput pitkin ja poikin pöytiä. Voi että jotkut on köyhiä. Pölliä nyt käytettyjä meikkejä kirpputorilta?? En ikinä itse alentuisi moiseen.

- Ihmiset eivät osaa lukea. Myin kirpputorilla korsetteja, joissa luki kissan kokoisin kirjaimin että NÄISSÄ ON METALLISET LUUT!! Tyypit on että " miten nää on niin kalliita kun näissä ei ole edes metallisia luita ??"

- Kaiken pitäisi olla ilmaista. Käsintehdyt korsetit pitäisi maksaa 2 € varsinkin kun ne on uusia ja tehty hyvistä materiaaleista. Myin niitä muutenkin huoraus hintaan; 30-50€ korsetit jotka normaalisti maksaisi yli sata euroa. Mutta niin, miten nää on niin kallita!?!? Tehkääpä itse ja katsotaan kiinnostaako myydä niitä eurolla!

- Käytöstapoja ei ole. Minulle joku mummo tuli vittuilemaan siitäkin kun minun korot kopisivat kävellessäni. Myöskään koskaan ei voi pyytää nätisti voisiko tästä nyt päästä ohitse, vaan pitää rynniä ja tyrkkiä pois tieltä.

- Tavaroita kohdellaan kaltoin. Kamoillehan voi siellä tehdä ihan mitä vaan, koska nehän ovat käytettyjä. Tavaroita myös voi tarvittaessa pölliä tarpeen mukaan, jos katsoo tuotteen olevan liian kallis.

Itse henkilökohtaisesti kun menen kirpputorille, arvioin tuotteen ostamista sen kunnon peruteella. En epäröi maksaa paidasta 7€ jos se on hyväkuntoinen ja tiedän että kaupassa se maksaaa ainakin sen 14€. Joidenkin mielestä on ihan sikahinta, paidanhan pitäsi maksaa tosiaan sen 1€, nythän ollaan kirpputorila!!!

Pakko myöntää; mietin kahdesti ennekuin uskalsin niitä sinne edes viedä niitä korsetteja. Kaikenkarvaiset ihmiset niitä hypistelemässä likaisine käsineen, eivätkä edes ymmärrä mitä kädessään pitää.

Tietenkään kaikkein kalleimpia ja arvokkaimpia korsetteja en ottanut mukaani, riski oli liian suuri.

Pitäisi löytää toinen myyntikanava. Huudossakin alkaa olla sama juttu, kaiken pitäisi maksaa euron. Käsityöllä ei ole mitään arvoa, kun kaiken saa tilattua niin helposti ebaystä, vaikka myynkin edullisesti.


Mutta en aio silti niitä ryhtyä myymään siksi halvemmalla ettei ihmisillä ole varaa maksaa. En aio huorata ammattitaidollani, en aio tehdä korsetteja ilmaiseksi kellekkään siksi että osaan tehdä niitä.

Olen tehnyt muutaman " asiakastyön" pilkkahintaan, mutta aion tehdä siihen muutoksen. Mittatilaustöiden hinnastoi voisi ehkä olla jotain tähän tyyliin. Hinnathan ei tietysti sisällä materiaaleja.

Hame alk. 35€
Housut alk. 50€
Toppi alk. 25€
Korsetti alk. 80€
Pusero alk. 35€
Liivi alk. 35€
Jakku alk. 85€
Takki alk. 130€
Mekot alk. 70€
Iltapuvut alk. 150€

Menipäs tämä nyt vähän ohi alkuperäisen aiheen :D

Sitten kuva minusta joka ei liity juttuun millään tavalla:

torstai 11. elokuuta 2011

Otin lopputilin ^^

Hahaa.

Olen ollut "töissä" työkkärin kautta eräässä Kuopiolaisessa manga ja anime liikkeessä. Paikka ei ollut yhtään sellainen kuin kuvittelin, ja nyt kun en enää ole siellä töissä, voin ragettaa asiasta ihan rauhassa ^^

Ensiksi voin sanoa että opin tästä paskasta sen, että en missään nimessä laita nimeäni mihinkään pidempiaikaiseen sopimukseen ennen kuin olen ottanut enemmän selvää yirityksestä ja sen OMISTAJASTA.

Aloitin työt kyseisessä puljussa noin kolme kuukautta sitten. Kun menin sinne ensikerran, siellä oli aivan järjetön sotku ympäri kauppaa. Mietin että tämä on varmaan väliaikaista, täällä on varmaan ollut joku inventaario että täällä näyttää tällaiselta. Mutta ehei, ei se niin mennytkään. Siellä kaupassa oli aina yhtä paskaista, ja auta armias sitä varastoa. Ihmettelen kuinka sieltä kukaan on löytänyt ikinä mitään, koska minä en sitä ainakaan tehnyt.

Sain joka päivä kuulla eri asiakkailta mitenkä ihanan paskainen koko kauppa on ^^`
Koska omistajaa ei hirveästi kiinnostanut siellä siivoilla, minä tein sen koska minua hävetti niin paljon sen puolesta, ja vähän itsenikin puolesta.

Mutta ei helvetti, siivosin kassan kokonaan, sieltä tuli noi 5 isoa pahvilaatikollista erilaista tavaraa josta ei välttämättä tiennyt että onko se roskaa vai ei, joten työnsin ne kaikki niihin pahvilaatikoihin.

Siellä seassa oli myös joku homehtunut sanomalehti, jonka pistin pakkaustavikkeisiin koska siellä oli tapana pakata tavarat sanomalehtiin ennen lähettämistä.

Noh, se kellastunut sanomalehti ei ollutkaan ollut roska, vaan 10 vuotta sitten tehty lehtijuttu joka oli niin hemmetin tärkeä, että siitä ei tarvinnut minulle mainita. Joten minun ylityötunneistani vähennettiin 20€, koska sen lehtijutun uusiksi saaminen Helsingin Sanomilta maksaa sen verran. Jeah! ( ei sillä että minä niistä ylityötunneista koskaan olisin rahaa saanut. Vapaapäiviä ja rojua olisin voinut saada, mutta koska omistaja ei koskaan ollut paikalla, oli aika vaikea pitää vapaapäivää.)

Ei siinä mitään, nytkun kyseisellä kaupalla oli ilmainen työntekijä, omistajan ei tarvinnut enää itse tulla töihin ollenkaan. Tyyppi kävi päivisin piknikeillä ja jätti minut sinne yksin istumaan.

Työkkärin säännöissä lukee että harjoittelijaa ei saa ikinä jättää yksin, missään tilanteessa. Mutta tämän kaupan omistajan ideologia oli että minun pitää soittaa sille joka kerta, kun en tiedä jotain. Eli noin 5 min välein. Onkohan siinä jotain järkeä?

Sitten viimeviikolla se tyyppi lähti lomalle, ja jätti koko paskan minun vastuulle. Sitten minä olin niin ilkeä, että kehtasinkin sairastua maanantaina joten en voinut tullakaan avaamaan sitä kauppaa sille sen puolesta, joten sen piti matkustaa takaisin kuopioon tekemään se itse. Sairastumisestanihan minä en osannut ilmoittaa oikein, minun olisi pitänyt SOITTAA, ei laittaa VIESTIÄ.

Kun tulin töihin seuraavan kerran, se oli tehnyt ihan listan minua varten johon oli listattu kaikki minun viat ja mokat mitä minä olen ikinä tehnyt. Sen se sitten toitotti siinä kovaan ääneen niin että varmasti postimieskin kuuli.

Lista meni kutakuinkin näin:

- En ole osannut avata ja sulkea liikettä oikeaan aikaan.
- Olen _aina_ myöhässä.
- En osaa pakata mitään tuotteita ja lähettää niitä.
- En löydä niitä tuotteita jotta voisin pakata niitä vaikka olen itse ne hinnoitellutkin.
- En osaa asiakaspalvelua.
- En ole soittanut sille joka kerta kun en ole tiennyt jotain, joten muutamat tilaukset ovat jääneet pakkaamatta.
- Olet heittänyt laskuja roskiiin!!!!
- En ole osannut laskea avaimenperiä oikein!!
- En osaa yhtään mitään ja olen oikeastaan paskin työntekiä koko sen kaupan historiassa.
( Listassa oli myös paljon muutakin, mutta en nyt pysty muistamaan niitä enää )
( Niin ja rakentavaa kritiikkiähän ei voi antaa, tietenkään. Eikä asioista olisi voinut mainita yhtään aikaisemminkaan. )

Minä olin että LOL. Pakko myöntää että muutaman kerran olen ollut myöhässä, motivaatio ei todellakaan ole ollut tuolla kaupassa mikään maailman parhain. Mutta kyllä minä käsittääkseni osaan katsoa onko kello viisi ja laittaa oven sen jälkeen kiinni.

Niin ja luultavasti minä tiedän miltä lasku näyttää, enkä laita sitä roskikseen. Olisi ollut kyllä mukavaa jos olisinkin älynnyt heittää ne kaikki silppurista läpi roskikseen ja se olisi saanut vitunmoiset karhut niistä.

Ja kauppahan aukeaa silloin kymmeneltä jos se tyyppi sen viitsisi itse tulla sinne aukaisemaan.

Luultavasti laskupäässäni ei ole mitään vikaa. Minä en vain tiedä kaikkien pokemonien nimiä, joten olen pahoillani ettet sinä osannut merkata niitä oikein koneelle.

Sain kuulla haukkuja joka ikinen kerta kun siellä mokasin, ja yleensä se oli vaan siitä syystä että mulle ei ole yksinkertaisesti kerrottu mitä pitää tehdä, ja se omistaja kuvitteli että se on kertonut. Tai sitten se vaan oletti että minä tiedän kaiken minkä sekin tietää. ( mikä taas on niin tyhmää kuin olla ja voi )

99% noista asioista olisi onnistunut varmasti minultakin, jos se omistaja olisi jaksanut raahata sen läskin perseensä paikalle niinkuin kunnon omistajat tekee, ja kertonut ja neuvonut minulle asioita. Siksi sitä kutsuttaisinkiin työharjoitteluksi. Ei itseopiskeluksi ja siksi että opi kaikki asiat kantapään kautta.

90% ajasta minä siellä istuin yksin ja yritin pyörittää sitä hommaa parhaan kykyni mukaan. Omistaja saattoi tulla paikalle juuri ennenkuin minä lähdin pois, tai sitten hakemaan kasan haarukoita että se itse pääsi piknikille.

Sitten kerran, auta armias, istuin takahuoneessa juttelemassa kaverini kanssa noin 5 min, kun omistaja tulee paikalle ja huutaa naama punaisena minulle että " SINUN PITÄÄ OLLA KOKOAJAN PAIKALLA VAHTIMASSA!!! JOKU OLISI VOINUT PÖLLIÄ KASSAN JA 100 FIGUURIA TÄÄLTÄ SILLÄ AIKAA !!!".

En ollut kokopäivänä päässyt istumaan kertaakaan, enkä myöskään tauolle, koska olinhan kaupalla yksin ja sitä ei saanut jättää ilman valvojaa. Sen ainoan kerran kun erehdyin istumaan niin sain aivan älyttömät haukut kaverin edessä. Kyllä lievästi hävetti.

Koska siis olin siellä kaikki päivät yksin, en päässyt koskaan käymään tauolla. Tein yhden ylimääräisen tunnin vielä, että sen omistajan ei tarvitse tulla sinne kaupalle koko päivänä. Muutenhan sen olisi pitänyt tulla neljästä viiteen, koska minun työaikani sopimuksen mukaan oli vain se 6 tuntia, eli kymmenestä neljään.
Sekään ei ollu oikein sallittua että olisin laittanut lapun luukulle ja käynyt ostamassa itselleni ruokaa kaupasta. " Kauppaa ei voi pitää noin pitkään suljettuna ! Minä asun 5 min kävelymatkan päässä että voin tulla tänne siksi aikaaaa "

:D:D:D

Juttelin sen puljun entisen työharjoittelijan kanssa myös, se kertoi että asiat olivat olleet aivan samalla tavalla kuin minunkin kanssa, eli siellä pitää yksin nakottaa ja selviytyä.

Työkkärin työntekijöitä kun on niin helppo hyväksikäyttää, nehän ovat ilmaista työvoimaa jolle sinun ei tarvitse välttämättä opettaa yhtään mitään, kuhan ne tulevat vain töihin ja tekevät sinun puolestasi kaikki työt ja sinä käärit siitä rahat taskuun. Sitten jos se työntekijä ei osaa mitään niin sille voi aina tarvittaessa vähän huutaakkin.

Mietin syvästi, että miten se kauppa ylipäätään on enää pystyssä. Löysin siivotessani jotain viime vuoden kirjanpitoja, joita en oltu viety kirjanpitäjälle. Tein myös itse parin kuukauden kirjanpidot siellä, mutta kolmenkin kuukauden päästä ne lojui siellä pitkin ja poikin, ja omistaja sanoi että " joo, se kirjanpitäjä tulee hakemaan ne täältä sitten" .

Minä olin että wtf, mikä hemmetin kirjanpitäjä juoksee yritysten luona hakemassa niiden kirjanpitoja, niillä luultavasti on 100 muutakin yritystä käsiteltävänä eikä niillä aika siihen riitä. Mutta omapaha on asiansa, mietin vaan että millä perusteella se veroja maksaa.

Mielestäni minä pakkasin siellä ollessani aika monta sataa pakkausta ihan itsekin, ja jätin omistajalle ne pakattavaksi joita en osannut. Mutta eihän niitä tullut pakattua kun se tyyppi ei tullut paikalle niitä pakkaamaan. Mutta sekin oli minun vika, tietysti.

Taitaa olla sillä tyypillä aikamoisia ongelmia itsensä kanssa, ei kukaan noin muuten käyttäydy. Mutta enpä ihmettele ollenkaan, tyyppi näyttää siltä ettei se ole ikinä saanut kyrpää elämänsä aikana. Vituttaisi minuakin.

Joten suosittelen että ostatte kaikki animet ja mangat ebayn ihmeellisestä maailmasta, tai jostain muusta puljusta, jolla ehkä on asiat hanskassa hieman paremmin kuin tällä kyseisellä ^^

Eli nyt kaikki jotka menette harjoittelemaan, elkää pistäkö sitä nimeänne mihinkään paperiin ennekuin olette ottaneet selvää asioista ! Se että se kauppa myy kivoja asioita, ei tee siitä mukavaa kauppaa, vaan siitä voi tulla yhtä helvettiä, niinkuin minun tapauksessani. Kannattaa myös katsoa, pelaako sinulla henkilökemiat omistajan kanssa. Jos ei, niin ei välttämättä kannata mennä. Itsehän tajusin melkein heti, etten pidä kyseisestä omistajasta, mutta ajattelin että ei minun tarvitsekaan pitää. Töitähän tänne tultiin tekemään.

Onneksi tämänkaltaiset yritykset joutuvat työvoimatoimiston mustalle listalle, jolloin sinne ei ohjata/päästetä enää uusia harjoittelijoita.Varsinkaan kun sillä ei ole aikomustakaan palkata niistä ketään oikeasti.
Aikaisemmat harjoittelijat eivät saaneet suutansa auki näistä epäkohdista, ja minä olen iloinen että tein sen. Kun kävin työkkärissä kertomassa tästä niin ne oli että lol, no ei sinun ehkä tarvitse sinne enää mennä töihin :D

Tyyppi vielä kysyi että " minkätakia sinä sanoit itsesi irti?"
Noh mitäpä luulisit prkl!

SINÄ OLET MAAILMAN PASKIN TYÖNANTAJA JA SINÄ OLET MAAILMAN PASKIMMASSA ( ja paskasimmassa ) YRITYKSESSÄ. Piste :)


P.S Harmi etten sanonut itseäni irti jo kaksi kuukautta sitten. Tuo kolme mitä minä siellä olin, oli elämäni huonoiten käytettyä aikaa. Oikeaa elämän hukkaan heittämistä. Olisin voinut tehdä sinäaikana paljon muutakin, varsinkin kun se osui päällekkäin kaikkin ihmisten kesäloman kanssa ja minä olin ainut joka oli töissä. Irtisanoutumiseni oli elämässäni tähänmennessä paras teko.

Onneksi löytyi tästä yksi hyvä puoli, tein yhdestä henkilöstä hyvän kaverin itselleni :)




tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kateus on katsojan silmässä.

"Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.[1] Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on.[2] Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä.

Kateutta esiintyy yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen ja jopa kansojen välillä. Yksilöiden väliseen kateuteen liittyvät kohteet, joita toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä.[3] Kateellinen vertaa itseään ja havaitsee huonommuutta, joka häiritsee hänen omaa sosiaalista elämäänsä.[1]

Kateus on epämiellyttäviin ajatuksiin liittyvää oloa, joka voi ilmenetä inhona, panetteluna ja vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja saattaa vaipua itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä muilla on.[4]

Jopa kaikkein primitiivisimmissä kulttuureissa on ollut tarpeen keksiä määritelmä ihmisille, jotka eivät kestä sitä, että toisella on jotakin, mikä itseltä puuttuu. Kateus on moottori, joka asustelee ihmisen sosiaalisen olemuksen ytimessä ja joka alkaa toimia heti, kun ihminen oppii vertaamaan itseään muihin. Vertailuntarvetta esiintyy myös joillakin eläimillä, mutta ihmisillä se on saanut aivan erityisen aseman. Ilman kateutta sosiaalinen kontrolli ei voisi toimia.[5]

Vanhan määritelmän mukaan kateutta on amerikkalaista ja venäläistä (tai esimerkiksi irlantilaisen perimätiedon mukaan amerikkalaista ja irlantilaista). Kademielinen venäläinen (irlantilainen) tuhoaa rikkaan varallisuuden. Amerikkalainen puolestaan työskentelee vimmatusti saavuttaakseen rikkaan elintason. Todellisuudessa yhteiskunnallisen aseman paraneminen ei suinkaan poista kateutta. Päinvastoin, yleensä se lisää sitä. Kateus on voimakkaimmillaan silloin, kun se kohdistuu vain vähäsen parempiin.[4]

Kateuden sanotaan myös liittyvän itsetuntoon. Itsetunnolla tarkoitetaan jäsentynyttä käsitystä omasta olemassaolosta sekä yksilön ja ympäristön välisen suhteen tasapainoa. Itsetuntonsa vahvistamiseksi ihminen arvioi ja vertaa itseään, tavoitteitaan ja odotuksiaan ympäristön odotuksiin. Itsetunnon vahvuuden sanotaan vaikuttavan kateudesta aiheutuvasta ahdistuksesta selviämiseen.[5] Kun ihmisen mielenkiinto kohdistuu liikaa itseen, puhutaan narsismista. Kateudessa ja narsismissa on samankaltaisia piirteitä, koska molemmissa ihminen tunnistaa itsessään voittamattomana alemmuuden ja riittämättömyyden tunteet. Narsistiselta ihmiseltä puuttuu terve itsekunnioitus, koska hän yliarvioi omia kykyjään.[6]

Yhteiskunnallisesti kateus on hyödyllistä niin kauan kuin kadehtija ja kadehdittu kokevat kuuluvansa samaan yhteiskuntaan.[4] Kateus voi toimia myös oikeudenmukaisuutta puolustavana tunnevoimana ja epäkohtien paljastajana. Se ei siis ole yksiselitteisesti tai yksinomaan vain kielteinen ja tuhoava tunne. Yhteiskunnalliset uudistusliikkeet voivat hyödyntää positiivisella tavalla taloudellisen eriarvoisuuden ja siitä johtuvan tyytymättömyyden aiheuttamia tunteita, mikä estää näitä jähmettymästä katkeruudeksi. Kateudesta syntyvien mielipiteiden ilmaiseminen edistää täten demokratian toteutumista.[7]"

Näin sanoo wikipedia.


Kuten tiedätte, ostin tuossa jokin aika sitten järjestelmäkameran.

Sitten luin vähän sen jälkeen jonkun blogista, kun joku ipana oli kommentoinut tyyliin näin: " Sitten jotkut ostaa kalliita järjestelmäkameroita että saavat omasta lärvistään parempia kuvia blogiinsa !!!" Olin että ei saatana :D

Ensimmäisenä mieleeni juolahti käytännön asia: kuinka ottaa hyvä kuva omasta naamastaan järjestelmäkameralla? Omassa kamerasani ei taida olla edes ajastinta, joten se on melkein mahdontota. Oikean aukko-arvon säätäminen ja kuvan tarkentaminen on aika hankalaa jos ei näe mitä kuvaa.

Toiseksi mietin että miksi joku kirjottaisi noin. Siksikö koska hänellä itellään ei ole varaa ostaa kunnon kameraa, ja hän itse päivittää blogiinsa paskoja kuvia ja haluaisi parempia?

Mielestäni se on jokaisen oma asia, ostaako kameran pelkästään siksi että haluaa hyvät kuvat blogiinsa. Itse ostin sen siksi, että olen aina halunnut järjestelmäkameran, olen käynyt kursseja ja opiskellut kameran käyttöä, haluan laadukkaita kuvia yritys- ja kotisivuilleni sekä pidän muutenvaan valokuvaamisesta.

Joten jotankin tyyppiä nyt nyppii se, että minun kuvani blogissani eivät ole suttuisia, epäteräviä, ali tai ylivalottuneita, vaan kuvat ovat teräviä ja suurikokoisia.

Sitten kysymys kuuluu, miksi olla kateellinen jostain sellaisesta kuin KAMERA?! Kameran pystyy ostamaan jokainen. Joskus. Jos oikein vain haluaa.
Itse olen työtön ja ollut opiskelija pitkään, ei voi pistää senkään syyksi että olen rikas työssäkäyvä paskiainen. Minä myin omaisuuttani kirpputorilla pois, ja niillä rahoilla ostin kameran. Eli ketä vittua se voi nyppiä?

Sitten joku eikka kommentoi että " Kuvaajasta se valokuvan laatu on kiinni, eikä kamerasta!!!"

Noh, varmaan siinä tilanteessa jos kaikilla olisi samanlaiset kamerat.

Itse voin sanoa että mitä kalliimpi kamera, sitä paremmat kuvat, niin se vaan on. Tyytykää siihen.
Ottaen huomioon vielä sen, että kameran käyttäjä tietää mitenkä kameraa käytetään. Ei se kaikille räkänokille ole itsestäänselvää.


Itse olen mielestäni päässyt kateuden yläpuolelle. Tunnen kateutta vieläkin joskus, mutta se ei yleensä kosketa ketään yksittäistä henkilöä. Olen esimerkiksi kateellinen kaikille, joilla on työpaikka. Ihan minkälainen työpaikka tahaansa, vaikka he olisivat pelkästään kaupankassalla. Itse toivoisin itselleni töitä, joita en ole saanut vaikka ole yli puoli vuotta niitä hakenut.

Tunnen ja tiedän omat heikkouteni ja vahvuuteni. Olen hyvä ompelemaan, tiedän paljon ompelu materiaaleista, minulla on hyvä tyylijatu ja osaan piirtää. Olen huono matematiikassa, ja ruotsissa. Keskinkertainen kaikessa muussa, tai huonompi. Sosiaalisetkin taidot on vähän niin ja näin.

Ei se minua haittaa, mielestäni minun ei tarvitsekaan osata sellaista mikä minua ei edes kiinnosta. Työnantajat ovat ilmeisesti erimieltä, koska töitä en ole vielä onnistunut saamaan. Tai sitten kukaan ei ole tarvinnut niitä vahvuuksia mitä minä omaan. Niin tai näin, minua masentaa ja surettaa työttömänä olo, onko tosiaankin niin että minä olen niin arvoton henkilö kun minä en kelpaa kenellekkään töihin, kukaan ei tarvitse minun taitojani? Ei, niin se ei voi olla.

Mielestäni minä olen tarpeeksi hyvännäköinen, minulla on tarpeeksi kaikkea mitä minä tarvitsen. Jos joku on niistä kateellinen niin voin sanoa että ei kannata, se on ihan turhaa. Perseestä se minunkin elämä on, aika-ajoin.

Miksi siis joidenkin pitää olla kateellisia toisille heidän taidoistaan tai materiaalista? Materiaalia saa aina kaupasta. Taitoja saa treenaamalla. Laihaksikin pääsee jos käy lenkillä, ja tukan saa pitkäksi kasvattamalla. Miksi tuhlata kaikkea sitä energiaa kateuteen, se vie aiva älyttömästi voimia. Kateus tuo hyvin usein myös vihaa toisia ihmisiä kohtaan, mikä tietää selkäänpuukotusta ja paskanjauhantaa. Lisää energiahukkaa.


Miksi minä en sitten ole kateellinen niille matikkaneroille, jotka osaa paremmin laskea kuin minä? Noh, siksi että ei voisi vähempää kiinnostaa. Miksi minä en ole niille kateellinen, joilla on paremman näköinen poikaystävä kuin minulla ? No siksi että ei se hyvännäköisyys tee siitä ihmisestä sen parempaa ja niillä luultavasti menee kotona vielä huonommin kuin minulla ja minun kumppanilla.

Oma kumppanini on lihava, ruma, ja kalju. Ei siis vastaa minun " täydellinen mies" kuvaani. Mutta hän on älykäs, hemmetin hauska ja osaa kaikkea sellaista mitä minä en osaa. Meillä on paljon samoja kiinnostuksen kohteita eikä hänen seurassaan ole koskaan ( melkein ) tylsää.
Hänellä on paljon kavereita ja tuttuja, ja kaikki pyytävät häneltä apua, koska kukaan muu ei niitä hommia osaa. Luultavasti se minun kiiltokuvapoju pitkässä tukassaan ja nahkarotsissaan jäisi tuijottamaan sormi suussa.

Pintakiilto ei ikinä kerro asian todellista luonnetta. Nekin kauniit ja pitkät ja rikkaat ihmiset ovat luultavasti maailman onnettomimpia.

Uskon että kateellisuus kulkee käsikädessä myös masennuksen kanssa. Kun masentaa, tuntuu että kaikki muut on parempia ihmisiä kuin sinä itse. Minä jos kuka sen tiedän. Mutta sieltäkin suosta on rämmitty ylös,niin miksei kaikki muutkin. Tahdosta ja halusta se on kiinni.

Jos kerta haluaa masennella ja katkeroitua koko loppua iäkseen niin siitä vaan, mutta sitten on turha tulla itkemään että elämä on perseestä. Mikään ei tule helpolla tai ilmaiseksi, siihen on nähtävä vaivaa.

Yleensä se on vain niin, että ihminen tajuaa olleensa onnellinen vasta silloin, kun on sen jo menettänyt.



maanantai 4. huhtikuuta 2011

Suomi on ihan kura maa

Tarina alkaa tästä: Halusin itselleni uuden mustan aitohiuslisäkkeen: mahdollisimman pitkän sellaisen. Pisin hiuslisäke mitä löysin oli noin 60cm pitkä.

Noh, rupesin tekemään hintavertailua ja huomasin että halvin vaihtoehto löytyi Cybershopista, joka ei ole mikään hiusalan erikoisliike. olin että wtf, selasin kaikki kampaamoalan erikoiskaupat ja niissä samaiset hiulisäkkeet olivat +30€ kalliimpia kuin Cybershopissa.

Noh, ei siinä mitään. Cybershopissa kyseinen lisäke maksoi suolaiset 129€.
Yksi minun motoista on että suomestahan ei osteta mitään ellei ole ihan pakko. Menin selaamaan ebaytä, ja samanpituinen musta aitohiusnauha maksoi 35€ posteineen:D:D

Linkki cypershoppiin:
Tästä

Ja arvatkaas mitä!

HAHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAH!!!

Sain kyseisen paketin tänään postista, ja kenenkäs logot ne siinä riippulapussa olikaan ? No cybershopin! Tyypit tilaa suoraan kiinasta ( ebaystä ) samat paskat kuin mitä minä tilasin 94 euroa halvemmalla !! LOLLERO! Kyllä vaan on tyypeillä katteet kohillaan, kate on 100%, tai yli kerta ei ne siellä kiinassakaan niitä ilmaiseksi myy. Eli kampaamoliikkeissä se on varmaan 150% , mistä veroja on se 22%. Hohhoijaa. ON tämä suomi oikeasti ihan korruptoitunut maa joka on ihan persereijästä. Minä boikotoin sitä niinpaljon kuin jaksan. Eli kaikki tilaukset ulkomailta ja ilman veroja jos sen mitenkään voi välttää.

Tässä todistusaineisto kuvat kyseistä tapauksesta:















P.S. Jos kiinassa myydään tuota tukkaa 35:llä eurolla, tarkoittaa se että se kiinalaistyttö saa sen tukan kasvattamisesta varmaan kympin jos ei sitäkään.
Tyyppi kasvattaa tukkaansa 6 vuotta ja saa siitä kybän?

Suomalaiset naiset ostaa sadoilla euroilla vuodessa kampaamotuotteita itselleen kampaamoista.

Pistää kyllä vähän miettimään.