"Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.[1] Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on.[2] Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä.
Kateutta esiintyy yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen ja jopa kansojen välillä. Yksilöiden väliseen kateuteen liittyvät kohteet, joita toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä.[3] Kateellinen vertaa itseään ja havaitsee huonommuutta, joka häiritsee hänen omaa sosiaalista elämäänsä.[1]
Kateus on epämiellyttäviin ajatuksiin liittyvää oloa, joka voi ilmenetä inhona, panetteluna ja vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja saattaa vaipua itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä muilla on.[4]
Jopa kaikkein primitiivisimmissä kulttuureissa on ollut tarpeen keksiä määritelmä ihmisille, jotka eivät kestä sitä, että toisella on jotakin, mikä itseltä puuttuu. Kateus on moottori, joka asustelee ihmisen sosiaalisen olemuksen ytimessä ja joka alkaa toimia heti, kun ihminen oppii vertaamaan itseään muihin. Vertailuntarvetta esiintyy myös joillakin eläimillä, mutta ihmisillä se on saanut aivan erityisen aseman. Ilman kateutta sosiaalinen kontrolli ei voisi toimia.[5]
Vanhan määritelmän mukaan kateutta on amerikkalaista ja venäläistä (tai esimerkiksi irlantilaisen perimätiedon mukaan amerikkalaista ja irlantilaista). Kademielinen venäläinen (irlantilainen) tuhoaa rikkaan varallisuuden. Amerikkalainen puolestaan työskentelee vimmatusti saavuttaakseen rikkaan elintason. Todellisuudessa yhteiskunnallisen aseman paraneminen ei suinkaan poista kateutta. Päinvastoin, yleensä se lisää sitä. Kateus on voimakkaimmillaan silloin, kun se kohdistuu vain vähäsen parempiin.[4]
Kateuden sanotaan myös liittyvän itsetuntoon. Itsetunnolla tarkoitetaan jäsentynyttä käsitystä omasta olemassaolosta sekä yksilön ja ympäristön välisen suhteen tasapainoa. Itsetuntonsa vahvistamiseksi ihminen arvioi ja vertaa itseään, tavoitteitaan ja odotuksiaan ympäristön odotuksiin. Itsetunnon vahvuuden sanotaan vaikuttavan kateudesta aiheutuvasta ahdistuksesta selviämiseen.[5] Kun ihmisen mielenkiinto kohdistuu liikaa itseen, puhutaan narsismista. Kateudessa ja narsismissa on samankaltaisia piirteitä, koska molemmissa ihminen tunnistaa itsessään voittamattomana alemmuuden ja riittämättömyyden tunteet. Narsistiselta ihmiseltä puuttuu terve itsekunnioitus, koska hän yliarvioi omia kykyjään.[6]
Yhteiskunnallisesti kateus on hyödyllistä niin kauan kuin kadehtija ja kadehdittu kokevat kuuluvansa samaan yhteiskuntaan.[4] Kateus voi toimia myös oikeudenmukaisuutta puolustavana tunnevoimana ja epäkohtien paljastajana. Se ei siis ole yksiselitteisesti tai yksinomaan vain kielteinen ja tuhoava tunne. Yhteiskunnalliset uudistusliikkeet voivat hyödyntää positiivisella tavalla taloudellisen eriarvoisuuden ja siitä johtuvan tyytymättömyyden aiheuttamia tunteita, mikä estää näitä jähmettymästä katkeruudeksi. Kateudesta syntyvien mielipiteiden ilmaiseminen edistää täten demokratian toteutumista.[7]"
Näin sanoo wikipedia.
Kuten tiedätte, ostin tuossa jokin aika sitten järjestelmäkameran.
Sitten luin vähän sen jälkeen jonkun blogista, kun joku ipana oli kommentoinut tyyliin näin: " Sitten jotkut ostaa kalliita järjestelmäkameroita että saavat omasta lärvistään parempia kuvia blogiinsa !!!" Olin että ei saatana :D
Ensimmäisenä mieleeni juolahti käytännön asia: kuinka ottaa hyvä kuva omasta naamastaan järjestelmäkameralla? Omassa kamerasani ei taida olla edes ajastinta, joten se on melkein mahdontota. Oikean aukko-arvon säätäminen ja kuvan tarkentaminen on aika hankalaa jos ei näe mitä kuvaa.
Toiseksi mietin että miksi joku kirjottaisi noin. Siksikö koska hänellä itellään ei ole varaa ostaa kunnon kameraa, ja hän itse päivittää blogiinsa paskoja kuvia ja haluaisi parempia?
Mielestäni se on jokaisen oma asia, ostaako kameran pelkästään siksi että haluaa hyvät kuvat blogiinsa. Itse ostin sen siksi, että olen aina halunnut järjestelmäkameran, olen käynyt kursseja ja opiskellut kameran käyttöä, haluan laadukkaita kuvia yritys- ja kotisivuilleni sekä pidän muutenvaan valokuvaamisesta.
Joten jotankin tyyppiä nyt nyppii se, että minun kuvani blogissani eivät ole suttuisia, epäteräviä, ali tai ylivalottuneita, vaan kuvat ovat teräviä ja suurikokoisia.
Sitten kysymys kuuluu, miksi olla kateellinen jostain sellaisesta kuin KAMERA?! Kameran pystyy ostamaan jokainen. Joskus. Jos oikein vain haluaa.
Itse olen työtön ja ollut opiskelija pitkään, ei voi pistää senkään syyksi että olen rikas työssäkäyvä paskiainen. Minä myin omaisuuttani kirpputorilla pois, ja niillä rahoilla ostin kameran. Eli ketä vittua se voi nyppiä?
Sitten joku eikka kommentoi että " Kuvaajasta se valokuvan laatu on kiinni, eikä kamerasta!!!"
Noh, varmaan siinä tilanteessa jos kaikilla olisi samanlaiset kamerat.
Itse voin sanoa että mitä kalliimpi kamera, sitä paremmat kuvat, niin se vaan on. Tyytykää siihen.
Ottaen huomioon vielä sen, että kameran käyttäjä tietää mitenkä kameraa käytetään. Ei se kaikille räkänokille ole itsestäänselvää.
Itse olen mielestäni päässyt kateuden yläpuolelle. Tunnen kateutta vieläkin joskus, mutta se ei yleensä kosketa ketään yksittäistä henkilöä. Olen esimerkiksi kateellinen kaikille, joilla on työpaikka. Ihan minkälainen työpaikka tahaansa, vaikka he olisivat pelkästään kaupankassalla. Itse toivoisin itselleni töitä, joita en ole saanut vaikka ole yli puoli vuotta niitä hakenut.
Tunnen ja tiedän omat heikkouteni ja vahvuuteni. Olen hyvä ompelemaan, tiedän paljon ompelu materiaaleista, minulla on hyvä tyylijatu ja osaan piirtää. Olen huono matematiikassa, ja ruotsissa. Keskinkertainen kaikessa muussa, tai huonompi. Sosiaalisetkin taidot on vähän niin ja näin.
Ei se minua haittaa, mielestäni minun ei tarvitsekaan osata sellaista mikä minua ei edes kiinnosta. Työnantajat ovat ilmeisesti erimieltä, koska töitä en ole vielä onnistunut saamaan. Tai sitten kukaan ei ole tarvinnut niitä vahvuuksia mitä minä omaan. Niin tai näin, minua masentaa ja surettaa työttömänä olo, onko tosiaankin niin että minä olen niin arvoton henkilö kun minä en kelpaa kenellekkään töihin, kukaan ei tarvitse minun taitojani? Ei, niin se ei voi olla.
Mielestäni minä olen tarpeeksi hyvännäköinen, minulla on tarpeeksi kaikkea mitä minä tarvitsen. Jos joku on niistä kateellinen niin voin sanoa että ei kannata, se on ihan turhaa. Perseestä se minunkin elämä on, aika-ajoin.
Miksi siis joidenkin pitää olla kateellisia toisille heidän taidoistaan tai materiaalista? Materiaalia saa aina kaupasta. Taitoja saa treenaamalla. Laihaksikin pääsee jos käy lenkillä, ja tukan saa pitkäksi kasvattamalla. Miksi tuhlata kaikkea sitä energiaa kateuteen, se vie aiva älyttömästi voimia. Kateus tuo hyvin usein myös vihaa toisia ihmisiä kohtaan, mikä tietää selkäänpuukotusta ja paskanjauhantaa. Lisää energiahukkaa.
Miksi minä en sitten ole kateellinen niille matikkaneroille, jotka osaa paremmin laskea kuin minä? Noh, siksi että ei voisi vähempää kiinnostaa. Miksi minä en ole niille kateellinen, joilla on paremman näköinen poikaystävä kuin minulla ? No siksi että ei se hyvännäköisyys tee siitä ihmisestä sen parempaa ja niillä luultavasti menee kotona vielä huonommin kuin minulla ja minun kumppanilla.
Oma kumppanini on lihava, ruma, ja kalju. Ei siis vastaa minun " täydellinen mies" kuvaani. Mutta hän on älykäs, hemmetin hauska ja osaa kaikkea sellaista mitä minä en osaa. Meillä on paljon samoja kiinnostuksen kohteita eikä hänen seurassaan ole koskaan ( melkein ) tylsää.
Hänellä on paljon kavereita ja tuttuja, ja kaikki pyytävät häneltä apua, koska kukaan muu ei niitä hommia osaa. Luultavasti se minun kiiltokuvapoju pitkässä tukassaan ja nahkarotsissaan jäisi tuijottamaan sormi suussa.
Pintakiilto ei ikinä kerro asian todellista luonnetta. Nekin kauniit ja pitkät ja rikkaat ihmiset ovat luultavasti maailman onnettomimpia.
Uskon että kateellisuus kulkee käsikädessä myös masennuksen kanssa. Kun masentaa, tuntuu että kaikki muut on parempia ihmisiä kuin sinä itse. Minä jos kuka sen tiedän. Mutta sieltäkin suosta on rämmitty ylös,niin miksei kaikki muutkin. Tahdosta ja halusta se on kiinni.
Jos kerta haluaa masennella ja katkeroitua koko loppua iäkseen niin siitä vaan, mutta sitten on turha tulla itkemään että elämä on perseestä. Mikään ei tule helpolla tai ilmaiseksi, siihen on nähtävä vaivaa.
Yleensä se on vain niin, että ihminen tajuaa olleensa onnellinen vasta silloin, kun on sen jo menettänyt.
