Näytetään tekstit, joissa on tunniste wow. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wow. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. marraskuuta 2011

Revontuli @ Kuopio 2011

Järjestinpä kiltamiittinkin Kuopioon viime viikonloppuna, sekä juhlimme minun ja Inukin synttäreitä samalla kertaa :)

Viikonloppu oli oikein riehakas ja aika vetinen. Rahaa paloi kuin viimeistä päivää, ja eri kapakoissa tuli ravattua koko viikonlopunajan koko vuodenkin edestä.

Itsekin tuli napattua enemmän kuin useampi olut, ja minulla on jotain hämäriä muistikuvia kiltalaisten perseiden kourimisesta... ^^

Viikonlopunaikana tuli käytyä mm. Ottopojassa, Henkassa katsomassa Verjnuarmua, syötiin Haraldissa koko porukan voimin ja juopoteltiin Alessa. Porukka hajaantui välillä joten vaikea sanoa mihin esimerkiksi Hattulan väki eksyi :D

Sain majotettua lähemmäksi 10 ihmistä 50 neliön kämppääni, mikä on saavutus sinänsä. Sopu sijaa antaa ^^

Kaikki sujui muuten hienosti lustia lukuunottamatta :D ( Oli mukava pestä 5 koneellistä pyykkiä ja siivota purjoja lattialta, sekä tiskata miljoona likaista astiaa kekkereiden jälkeen. )

Kokosin sellaisia kuvia joissa minäkin esiinnyn satojen kuvien seasta. Kiitokset kuvanneille :)

Revontuli @ Ottopoika

Kani saa pusun

Photobucket

Tuleeko Ventolla purjo vai naurattaako liikaa?

Photobucket

... ilmeisesti jälkimmäinen :D ( en vaan muista että mikä oli niin hauskaa )

Photobucket

Hörp

Photobucket

Osuuko, osuuko!? ( Ei osunut )

Photobucket


Elda saa pusun
Photobucket

Hoo

Photobucket



Yeaaah sexy babeh :D Neljän promillen kännit.

Photobucket




Revontuli @ Alepub

Ei muuten osunut vieläkään.

Photobucket

Kani näyttää kuinka bilistä pelataan

Photobucket

Vento ja jumala

Photobucket

Kuohija on ollut reippas juomamies.

Photobucket



Revontuli @ Harald

Rooolipeliravintolassa pitää olla roolipeli hatut.

Photobucket



Revontuli @ Taxi

Photobucket

Revontuli @ Vento

Keittiössä valmistuu Venton boolit

Photobucket

Puputyttö ja Vento
Photobucket

Venton kainalo

Photobucket

Vento ja Elda

Photobucket

Melkein vilautin

Photobucket

Revontuli @ Video

Loppukevennyksenä pieni videoklippi meinigeistä Revontulen miittingistä :D

Click Kuperkeikka :D

Kiitokset osanottajille:

Cyclop, Eldaher, Elvithral, Kanya, Kuohija, Pippuri, Promethes, Satarnok , Sotalokki, Tunkio, Zhagath, sekä Sleg :)

Itselläni ainakin on vatsalihakset kipeänä liiasta nauramisesta viikonlopun jäljiltä, ja yllättävää kyllä tämä raskas juhliminen teki hyvää niin sielun kuin ruumiinvoimilleni, vaikka lauantai ja sunnuntaiaamuna sitä olosta päätellen ei ehkä olisi uskonut :D

Ensivuonna uudestaan!! ( Sillä eihän siihen ole kuin vajaa 2 kk aikaa ^^ )

Hattula is down! :D

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Uusia wowi figuja

Ebayn ihmeellisestä maailmasta tilasin taas pari wowi figua, ison mötön Lady Vashjin ja female orc roguen. Molemmat on ihania kivoja :)












Sitten anttilasta ostin uusia tuoksuja joiden mukana tuli kosteusvoide tai suihkusaippua, yksi paketti maksoi 5€. Hieman luksusta kylppäriin :)





maanantai 28. maaliskuuta 2011

Warcraft cosplay Belf mage/priest

Työttömällä on tylsää, ja aikaa, joten miksi ei sitten ottaisi kuvia cosplay kuvia!
Maija ystävällisesti toimi valokuvaajanani :D Ei tiedä mitä ensikerralla taas keksitään lisää ^^




Preastin buffi : Power Word: Fortitude
mebelf2

Shiippaus :D Huomatkaa hieno enchantti staffissa :D:D

mebelf1

Firebolttia :D

mebelf3


Blizarddia :D

mebelf4

Buzuuuummmm

mebelf5

mebelf6

mebelf7

mebelf8



Sitten muutama kuva ilman hienoa photoshoppausta :D


eimeikkia1

Empiltä tilatut vihreät piilarit pääsee hyvin esille

eimeikkia2

Hieno staffi joka on kyhätty harjanvarresta ja pahvista :D

eimeikkia3

eimeikkia4

eimeikkia5

eimeikkia6


Asuhan on tietysti itsetehty ja suunniteltu :D

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Warcraft figuuri : Korg Highmountain

Heiphei!

Kasvatin taas wowi figuureideni määrää ja ostin tälläkertaa Tauren Hunterin. Harmi tällä hunterilla ei ole pettiä, mutta ei voi mitään. On muuten aika iso ja painava figuuri ^^ Tyyppi pysyisi pystyssä ilman tuota kepukkaa, mutta jos sen laittaa sille jäteen niin se kaatuu nenälleen.

Niin ja figuurihan löytyi Kukunorista hintaan 45€.




Aikaisemmassa postauksessani oli maininta rastoista joita olen harjoitellun tekemään : tässä kasa jonka sain aikaiseksi.
Pisimmät on tyyliin 2 metriä pitkiä. Haluan ison ja piiitkän tukan ^^
Pitää ostaa sellainen kuumailma sumutin jotta saan tiivistettyä noita paremmin, että ne eivät tartu toisiinsa kiinni ja leviä käsiin.



perjantai 21. tammikuuta 2011

Leather and boots heaven



Ostin huuto.netistä nahkahousut ja New Rock neptuno kengät joissa on kiiltonahkaa että tavallista nahkaa. Todella hienot !
Kuvassa näytän aikalailla joltain blackmetallisti äijältä :D









Upeat violetit nahkahansikkaat ostin Sokoksen alesta hintaan n.25€. Niissä on cashmere vuori ja kaikki ^^ todella ihana !




Tehtiin niinsanotusti vaihtarit ystäväni kanssa, hän sai minulta yhdet pennangalanin pitkävartiset saappaat ja minä sain nämä upeat lyhytvartiset kaunokaiset ^^ Pääsivät heti käyttöön, kävin Henkassa Die so fluidin keikalla käpöttelemässä nämä jalassa.







Minulla oli yksi warcraft paita, mutta se oli aivan liian iso ja pienentämisestä ei tullut oikeastaan yhtään mitään, joten leikkasin paidasta printit irti ja ompelin ne uudestaan h&m:ltä ostamaani 5€:n paitaan :) Hyvin onnistui!