Juuh joulu se tulla jollottaa vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Fiilikset on ihan pohjamudissa.
Itselläni ei muita joulukoristeita ole kuin kuusi, mutta on se sentään musta, eli true evil black darkness abyss.
Tilasin itselleni Backstreetistä nahkakorsetin ja maksoinkin sen sinne; mutta ylläripylläri eihän niillä sitä ollut varastosta joten jäipä korsetti saamatta + enkä ole rahojanikaan nähnyt vaikka siitä on yli viikko. Että kukkuu.
Ostin sitten pari kirjaa itselleni siitä hyvästä. Teini vampyyri romanttiikkaa ja muuta schaissee.
Huudosta ostin sitten jotain turhuutta taas, esim tämän nahkatakin jotain olen katsellut Empin sivuilta. Noh, kyseinen takki oli minulle liian iso joten lähtee varmaan kiertoon.
Sitten ostin kalevalakorun, hopeisen sydän soljen. Hintaa sillä oli 30€ vaikka kaupoissa se maksaa jonkun 80€ normaalisti. Eikait siinä.
Porukat kävi reissussa ja pyysin heitä tuomaan minulle Lancomen ripsarin mitä yleensä käytän, sain sitten mukana vähän extraakin.
Pahoitteluni hieman töksähtelevästä päivityksestäni, ja siitä että päivityksiä tulee nykyseltään aika harvaan.
Fiilikset on tosiaan aika matalalla kun eräs tärkeä henkilö toivoitteli minulle hyvää loppuelämää, joten mitää aivan älyttömän iloista joulumieltä ei täältäpäin löydy.
Jotenkin näitä tuntuu sattuvan minulle se pari kertaa vuodessa, mutta joka kerta se tuntuu aivan yhtä paskalta, vaikka sitä luulisi tottuneen moiseen.
Vaikka olo ei olekaan mikään maailman mahtavin, minulle tulee vieras jouluksi jonka kanssa tulee taatusti olemaan mukavaa. Saan siis jotain muutakin ajateltavaa kuin se, mitenkä perseestä minä itse olen ^^
Itse en varsinaista joulua edes vietä, vaan viikonlopusta tulee ihan normaali mitä minä nyt viikonloppuisin teen... eli juon kaljaa ja pelailen wowia :D ( Ja luonnollisesti syödään hyvin. )
Mutta toivotan iloisempaa joulua teille kaikille, toivottavasti se olo on parempi kuin minulla! :)
torstai 22. joulukuuta 2011
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Joulu on persiistä
Joulu on stressaavaa ja hajottavaa aikaa, ja joka vuosi yhtä persiistä.
Itse en niin tuosta jesse touhusta välitä, mutta on mukava muistaa tuttavia lahjalla, edes sen kerran vuodessa... mutta niiden ostaminen on ihan eri asia -.-
Kävin tuossa kaupungilla muutama päivä sitten, ja päätin että en toista kertaa sinne mene ennekuin joulu on ohitse :D Siellä oli ihmiset ostamassa hullunkiilto silmissä kaikkea hemmetin turhaa tavaraa jolla ei tee mitään, itse en löytänyt mistään mitään.
Juoksin hiki hatussa kaupasta toiseen ja kaupoissa oli niin kuuma että hiki virtasi pitkin selkää, ja ulos kun pääsin niin meinasin paleltua.
Sitten ärsytti törttöillä nyssäköitten kanssa ympäri kyliä vaikka en ostanut kuin ruokaa ja..... nuken! :D
Tilaan onlinesta lahjat jos niitä meinaan antaa. En mene enää kiduttamaan itseäni tuonne keskustaan ^^
+ Kiva on että kerrankin on vara ostaa ihmisille kunnon lahjat.
Tänä jouluna teen sitä mitä yleensäkin jouluna teen = juon kaljaa ja pelaan wowia. En tykkää sukuloida. Onneksi minulla on nyt tärkeä henkilö joka juo kaljaa minun kanssani ja pelaa wowia ^^

lauantai 3. joulukuuta 2011
Ostin haalarin :D:D
Kävin taas vähän shoppailemassa palkkarahoillani, ja eksyin nykyään lemppari kauppaani, Kuopion Lady Royalille. Löysin sieltä upean "haalarin" eli Aubaden valmistaman bodyn. En tätä ennen ole omistanut yhtään bodyä, jos ei lasketa jotain ala-asteen karseita jumppavaatteita. Mielikuvani siis bodyistä ei tätä ennen ollut mitenkään erityisen imarteleva, mutta useamman mielipiteen kuultuani tämä oli hyvä ostos :D
Ensiksi pari tuotekuvaa jotta siitä saisi järkevämmän mielikuvan:
sitten pari itse ottamaani kuvaa :
Pyöriskelin kaupassa jonkin aikaa ja en osannut päättää kummanko olisin ottanut mielummin, tuon bodyn vai Marlies Dekkerssin George Sand mallistoon kuuluvat liivit, joten loppujenlopuksi päädyin ottamaan molemmat :D
Tuotekuva kyseisistä liiveistä:
Muutama itse ottama kuva:
Liiveissä on kivat kuosit sisäpuolellakin ja istuvuus hyvä. Ehdottomasti sopivin liivimerkki minulle :)
Sitten muunlaisia kuulumisia elämästäni: kerrankin hyviä sellaisia!
Tunnen olevani Onnellinen. Isolla O:lla.
Olen tyytyväinen elämääni, ja onnellinen saavutuksistani. Minulla on ihmisiä jotka välittää minusta ja työpaikka jonka turvin pärjään itsenäisesti.
Kaikki tuntuu olevan vähän liiankin hyvin, joten olen miettinyt että kauanko tätä kestää? Varmasti jotain pahaa tulee kohta tapahtumaan minulle ja onnellisuuden kupla puhkeaa. Tietenkään ei pitäisi maalailla piruja seinille, mutta sellainen minä olen: en ole tottunut moiseen :)
Elämäntilanteeni ja elämäntasoni on kohentunut huomattavasti viimevuoteen verrattuna. Ei ole enää itsekeskeisiä kusipäitä pilaamassa elämääni, olen saanut maksettua kaikki mahdolliset typerät osamaksu systeemit veke jos ei opintolainaa lasketa.
Hyvä ruoka parempi mieli vai mitenkä se meni ?
Tämän illan menuu oli:
- Sipulikermaperunoita
- Sisäfilettä
- Kermakastiketta
- Salaattia kurkulla ja tomaatilla
- Mulgoressa paistettuja lettuja kermavaahdolla ja mansikoilla.
Huhuhu johan on masa täynnä :D

sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Tuliaisia Englannista :)
Eräs ystäväni lähti opiskelemaan vähäksi aikaa Englantiin, joten päätin käyttää tilaisuuttani hyväkseni... nimittäin Briteistähän saa kaikkea todella kivaa tavaraa jos vain haluaa!!
Muuta ei tarvittu kuin muutama tilisiirto, ja upeat T.U.K:in korkokengät olivat minun!
Sitten hän kävi ystävällisesti hakemassa minulle Lontoon Fairygothmotherista Kiss Me Deadly sukkanauhaliivivyön:
Sain jotain pyytämättäkin, kuten tämän harmaan kivan silinerihatun jota aion vähän tuunailla enemmän naisellisemmaksi..
.. sekä kirjan joka kertoo kalloista :)
Kiitokset todella paljon näistä ihanuuksista, toivottavasti pääsen käyttämään niitä mahdollisimman äkkiä! :)

tiistai 22. marraskuuta 2011
Revontuli @ Kuopio 2011
Järjestinpä kiltamiittinkin Kuopioon viime viikonloppuna, sekä juhlimme minun ja Inukin synttäreitä samalla kertaa :)
Viikonloppu oli oikein riehakas ja aika vetinen. Rahaa paloi kuin viimeistä päivää, ja eri kapakoissa tuli ravattua koko viikonlopunajan koko vuodenkin edestä.
Itsekin tuli napattua enemmän kuin useampi olut, ja minulla on jotain hämäriä muistikuvia kiltalaisten perseiden kourimisesta... ^^
Viikonlopunaikana tuli käytyä mm. Ottopojassa, Henkassa katsomassa Verjnuarmua, syötiin Haraldissa koko porukan voimin ja juopoteltiin Alessa. Porukka hajaantui välillä joten vaikea sanoa mihin esimerkiksi Hattulan väki eksyi :D
Sain majotettua lähemmäksi 10 ihmistä 50 neliön kämppääni, mikä on saavutus sinänsä. Sopu sijaa antaa ^^
Kaikki sujui muuten hienosti lustia lukuunottamatta :D ( Oli mukava pestä 5 koneellistä pyykkiä ja siivota purjoja lattialta, sekä tiskata miljoona likaista astiaa kekkereiden jälkeen. )
Kokosin sellaisia kuvia joissa minäkin esiinnyn satojen kuvien seasta. Kiitokset kuvanneille :)
Revontuli @ Ottopoika
Kani saa pusun
Tuleeko Ventolla purjo vai naurattaako liikaa?
... ilmeisesti jälkimmäinen :D ( en vaan muista että mikä oli niin hauskaa )
Hörp
Osuuko, osuuko!? ( Ei osunut )
Elda saa pusun
Hoo
Yeaaah sexy babeh :D Neljän promillen kännit.
Revontuli @ Alepub
Ei muuten osunut vieläkään.
Kani näyttää kuinka bilistä pelataan
Vento ja jumala
Kuohija on ollut reippas juomamies.
Revontuli @ Harald
Rooolipeliravintolassa pitää olla roolipeli hatut.
Revontuli @ Taxi
Revontuli @ Vento
Keittiössä valmistuu Venton boolit
Puputyttö ja Vento
Venton kainalo
Vento ja Elda
Melkein vilautin
Revontuli @ Video
Loppukevennyksenä pieni videoklippi meinigeistä Revontulen miittingistä :D
Click Kuperkeikka :D
Kiitokset osanottajille:
Cyclop, Eldaher, Elvithral, Kanya, Kuohija, Pippuri, Promethes, Satarnok , Sotalokki, Tunkio, Zhagath, sekä Sleg :)
Itselläni ainakin on vatsalihakset kipeänä liiasta nauramisesta viikonlopun jäljiltä, ja yllättävää kyllä tämä raskas juhliminen teki hyvää niin sielun kuin ruumiinvoimilleni, vaikka lauantai ja sunnuntaiaamuna sitä olosta päätellen ei ehkä olisi uskonut :D
Ensivuonna uudestaan!! ( Sillä eihän siihen ole kuin vajaa 2 kk aikaa ^^ )
Hattula is down! :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)