sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Muutama kuva Lumouksesta..

Tässä muutama kuva Lumoukesta:







Sitten angsti:

Tämän vuoden lumous oli surkein koskaan käyneeni. Minulle tuli koko reissusta niin paha mieli että lähdin takaisin Kuopioon jo lauantai iltapäivällä, ja syy siihen oli tämä:

Juttelin siellä tuttujeni kanssa ja yksi tyyppi laukoo minulle tällaista " sinä se sitten olet aina yhtä humalassa"
Minä olin että wtf, en ole juonut viimeisen puolevuoden aikana kuin yhden ainoan kerran , ja nyt jos join neljä olutta ennen lähtöä, tekee minusta maailman pahimman känniääliön? Olisiko minun pitänyt sanoa tälle kusipäälle että " Oletpas sinä aina yhtä lihava kuin nyt ?" koska sitä se saatanan kyrpä on! Vittuako tulee baariin jos on absolutisti, minun puolesta voisi painua hevonperseeseen. En minä ainakaan baariin lähtisi jos inhoan humalaisia ihmisiä.

Itse pääsin töistä vapaalle pitkäastä aikaa ja halusin ottaa muutaman oluen niin se oli taas niin saatanan vaikea asia useimmille ihmisille. Menkää kotiinne jos ette kestä! Niin minäkin tein.

Toinen oli se, että MINUN KAVERINI katsoo minua häpeillen. Mielestäni käyttäydyin kuitenkin ihmisiksi, vaikka humalassa olinkin. En haastanut riitaa, huutanut, itkenyt enkä tapellutkaan, joten missä vika?

Joten sain tästkin tarpeekseni ja poistuin koko paikalta, eikä minun kavereitani edes kiinnostanut olenko minä kuollut vai elävä, joten saavat olla siellä ihan omissa mehuissaan.

Ensivuoden Lumouksessa minua tuskin näkee.

16 kommenttia:

  1. Olit kyllä todella kauniina menossa <3 Mutta ystäviesi käytös oli kyllä todella perseestä! Minä olisin vain ylpeä jos minulla olisi noinkin näyttävä ystävä seurana joka todella näkee vaivaa laittautumisessa, kun lähtee kanssani menoihin. :)

    Eniten minua ärsyttäisi jos pyydän jonkun menoihin, niin tyyppi tulee jossain kuluneessa paidassa ja verkkareissa... -.-'

    VastaaPoista
  2. Onko tuo bolero vai mikä, mutta se on aivan mahtava! <3 Asukokonaisuus on muutenkin tosi makee. Tosiaan, baariinhan lähdetään yleensä juomaan ja on jokaisen oma asia, miten paljon juo.

    Mutta, lähdempäs pikniköimään. :D

    VastaaPoista
  3. Oot ollut tosi kauniina liikenteessä! Ja tosi harmi, että sun kokemus meni pilalle kavereiden takia =/ Mulle tehdään yleensä niin, ettei vaan ilmestytä ja päädyn olemaan yksin tai paikan päällä hylätään, sekin on perseestä. Mutta toi on kyllä tuttua, että ollaan noin paskoja. Mä yhdyn Grotescaan, että mä oisin ainakin vaan ollu ylpeä jos mulla ois ollu noin kaunis ja upea seuralainen. Enkä tajua miten "kaverit" edes kehtaa sanoa tollasia. Varsinkin jos on menty pitämään hauskaa. Toivon mukaan seuraavassa tapahtumassa (mikä se onkaan) sulla on toiset kaverit messissä jotka ei dissaa sua turhasta<3 Hei onks tulossa sarjikseen jatkoa?

    VastaaPoista
  4. Ihmettelinkin kun sua ei näkyny eilen :/ No mutta oli mukava tavata ja perseestä kyl tollanen.

    VastaaPoista
  5. you look so amazing and beautiful! *Q* LOOOOVE your style! :]

    VastaaPoista
  6. Ihana asukokonaisuus!Ääliömäistä toi ystäviesi touhu.

    VastaaPoista
  7. Harmillista, en paremmin sano :/

    VastaaPoista
  8. No voehan helevetti. Täysin ala-arvoista toimintaa "kavereiltasi". Turha tuommoisten kanssa on pyöriä, jos eivät osaa nauttia seurastasi ja kiinnostua sinusta sellaisena kuin olet.

    Unohda moiset mulkut!

    VastaaPoista
  9. http://areena.yle.fi/video/1310320490486?ns_campaign=social-media&ns_mchannel=facebook&ns_source=like&ns_fee=0&cmpid=yes Sut on bongattu! ^^

    VastaaPoista
  10. Grotesca: Kiitoksia :D Lumouksessa ei niitä verkkari jamppoja hirveästi näkynyt, mutta en voi sanoa että olisin kovinkaan montaa aitoakaan ihmistä siellä nähnyt. Kaikki oli kyrpä otassa ja sitruuna pillussa.

    Sera: Joo, se on bolero, tein sen lumousta varten :) Otin malli yhdestä Lipin bolerosta kun ei ollut sitä vara ostaa niin tein sitten kopion...

    Leena:
    Tuttu tunne, yksi "kaverini" harrastaa sitä että ei ilmesty paikalle tai häviää ensimmäisen 5 min jälkeen jonnekkin muualle parempien kavereidensa seuraksi. Ei hirveämmin tule näistä syistä käytyä enää kapakoissa...


    TomVi: Kiva oli törmätä!

    Victoria Scarlet: Thank you! :)

    siiri00: Kiitokset! Ompelin asukokonaisuutta hikihatussa ennen lähtöä :) Enpä tiedä kannattiko.

    S: Mennään joskus rannalle ottamaan parit pussikaljat! ^^

    Sanski : Näin on tarkoitus :D

    DeadlyDame: Voihan paska :D

    VastaaPoista
  11. Yhdyn edellisiin ja annan sulle samalla neuvon. :> Jos on noin paskoja kavereita niin rohkeesti vaan tekemään uusia, tollaset tapahtumat on kuitenki just ideaaleja sellaseen. :) Ittensä pitää ympäröidä sellasilla ihmisillä jotka saa olon hyväksi. ^^

    VastaaPoista
  12. Ihanat vaatteet siulla :)
    Haaste siulle miun blogissa!

    VastaaPoista
  13. meinasin just linkata ton saman minkä DeadlyDame, katoin telkkaria ja huusin olkkarissa "vento on telkkaris!" ja mies vaan kävelee hölmönä kattomaan että siis hä? :D

    mutta tosi paskamaista touhua "kavereilta", mutta tietääpä ettei tommosia sitten tarvitsekaan. ärsyttävää että on joku tapahtuma jota odottaa koko vuoden ja sitten tunnelma on täysin pilalla tollasen takia. tosi nättinä olit kyllä taas!! toivottavasti löydät parempia kavereita..

    VastaaPoista
  14. Sysihilkka: Tottahan se on, olen vaan aika huono tekemään uusia kavereita, tai sellaisia kavereita joista tulisi pysyviä :)

    Tinde: Pitääpä käydä kurkkaamassa! Teen sen kunhan tästä joudan :)

    Chiina : Onneksi en lentänyt mahalleni korkokengissä tai muutakaan typerää :D Kovasti tuntu juttua olevan :)

    VastaaPoista
  15. Mitä mulkeroita, Marjo minun mielestä ainaki sä oot ihana. Ja mitähän vitun väliä sillä on jos joskus tai vaikka useamminki ottaa muutaman, that's who you are and that's how I like it.
    JA VAIKKA ystävä joskus kännissä sekoiliski (mitä ei tässä tapauksessa ees tapahtunu), ei se ystävyys moiseen pikkuasiaan lopu, god damnit what son of a bitches, thinks:
    -anna-

    VastaaPoista
  16. I'm in love with your outfit!! Gorgeous corset <3 You look amazing!

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.