perjantai 28. joulukuuta 2012

Mikä Vi*tu se Imatra on!?

Olen asunut nyt Imatralla muutamia kuukausia, ja kerron vähän fiiliksistä.

Ensinnäkin, minun ei koskaan pitänyt muuttaa Imatralle. Haaveilin aina muuttavani Tampereelle, kun valmistun koulusta. Miksi ihmeessä minä en tehnyt niin?? Pyörin Kuopiossa valmistumiseni jälkeen 10kk työttömänä, jonka jälkeen pääsin töihin, missä olin noin vuoden. Sen jälkeen muutin miehen takia tuppukylään nimeltä Imatra.
Imatralla asuu noin 28 363 ihmistä. Kuopiossa luku taas on 97 899. Käsitätte varmaan.

Imatraa tutkiessani olen huomannut muutamia todella ärsyttäviä seikkoja. Ensimmäinen on se, että kaikki Imatralaiset kävelee väärällä puolella tietä. Ja jos mahdollista, mennään myös moottoriajoneuvoilla väärällä puolella, jos mahdollista. Mistähän tämä mahtaa johtua?

Toinen on taas se, että jos näät venäläisellä rekkarilla varustetun ajoneuvon, kannattaa varoa sitä. Pidä vähintään 10 metriä liikenteessä väliä siihen, jos vaan kynenet, koska sillä vältät kolarin hyvällä tuurilla. Venäläiset ajelee niillä läskeillä citymaastureillaan päin persettä, koska ilmeisesti venäjällä ei ole ajokouluja ollenkaan, vaan ajokortit ostetaan. Täälläpäin joka toinen auto on venäläinen.

Kolmas on se, että täällä ei tosiaan ole ihmisiä. Näin kaikki Imatran teinit kun kävin katsomassa Twilight ensi-illan, ja eipä niitä kovin montaa ollut. (Wohoo! Täällä on jopa elokuvateatteri!!! ) En ole myöskään nähnyt yhtäkään hyvin pukeutunutta Imatralaista, koska täällä on tuulipuku muotia.
Ainoat "hyvin" pukeutujat ovat venäläisiä, jotka taas ovat toistensa kopioita. Kaikilla on samanlaiset toppatakit, hatut ja kengät.

Kaupungilla kulkiessa kuuluu venäjänkieltä enemmän kuin suomea. Usein voisi luulla olevansa venäjällä eikä suomessa. Venäläiset ihmisinä ovat aika töykeitä ja ylimielisiä. He myös kuvittelevat että kaikki puhuvat heidän takiaan venäjää, ja jos niin ei tapahdu, he loukkaantuvat.

Kaikissa kaupoissa on Venäläinen myyjä. Ihan jokaisessa. He puhuvat huonosti suomea, eikä välttämättä ymmärrä mitä olet vailla. Nimimerkillä yritettiin ostaa jenkkisohvaa Sotkasta, mutta eihän se raasu edes tiennyt mikä se on.

Kävin työhaastattelussa nahkavaateliikkeessä, jonka omistaja oli venäläinen. Hänen mielestään minussa oli vikana se, etten ollut venäläinen joka puhuu suomea. Tai edes suomalainen joka puhuu venäjää. Täältä on ihan turha yrittää päästä töihin sellaisiin pakkoihin joissa on asiakaspalvelua. Hänen mielestään palkkatoiveeni 1500€/kk oli överi. Minulla ei kuulemma ollut tarpeeksi kokemusta moiseen. Saan nykyään, ja sain edellisessäkin työpaikassa parempaa palkka kuin tuo, vaikka ei minulla siitäkään hommasta ollut aikaisemmin mitään kokemusta.

Täällä ei ole minun pankkiani, eli lähin konttori on varmaan jossain Lappeenrannassa. Vähän hankaloittaa joitain asioita.

Imatralla ei ole yhtään minun tyylisiä ihmisiä. Olen nähnyt yhden " gootin" joka oli aika retardi tapaus, ja hyvin nuori. Täällä ei myöskään ole yhtään hevi-baaria. Täällä ei myöskään ole yhtään levy tai elokuva kauppaa, anttilaa, sokosta, kunnollisia kirpputoreja, giganttia, kondinykköstä, tai oikestaan mitään muitakaan "normaaleja " kauppoja. Täällä ei oikein ole kunnollisia ruokapaikkoja, eikä aina huvittaisi käydä siinä Rossossa. Täällä on vain tyhjiä liiketiloja toisensa jälkeen.
Välillä minusta tuntuu että olen muuttanut uppoavaan laivaan.

Täällä ei kulje busseja. Tai kulkee bussit numero 1 ja 2, mutta kukaan ei tunnu oikein tietävän milloin ne kulkee ja mihinkä suuntaan. ( Kyselin paikalliselta joka odotteli bussia ) Jos kulkevat, ne menevät parin kolmentunnin välein. Eli ainoat kulkuneuvot täällä on jalan, pyörällä tai autolla. Ja autoahan meillä ei ole, joten pyöräilen aina joka paikkaan.
Imatralla on vain yksi aura-auto, joten lumihangessa pyöräily on aika rasittavaa.

En ole valitettavasti onnistunut vielä saamaan yhtään kaveria Imikseltä. En tunne täältä ukon lisäksi kuin muutaman hänen kavereistaan, ja pari työkaveria. Ei ole ketään jonka kanssa lähtisin käymään esim baarissa. Ei ole ketään jolle jutella. Olisi mukava päästä joskus pukeutumaan kauniisti ja laittaa itsensä oikein nätiksi, ja lähtä tuulettumaan. Onneksi on puhelin ja sähköposti, jolla pitää yhteyttä tuttuihin.

Imatran hienoin rakennus on Valtionhotelli, joka näyttää aivan satulinnalta. Imatralla on myös iso koski, joka on komea näky kun sitä juoksutetaan.

Täältä löytyy yksi Divaari, mistä on mahdollista ostaa elokuvia ja kirjoja käytettynä. Täältä löytyy H&M, Kappahl, rintaliivikauppa, Seppälä, Lindex ja Suomalainen kirjakauppa. Jonkunnäköinen kangaskauppakin löytyy, tosin se ei ole auki lauantaisin, niin en koskaan pääse käymään siellä.
Nämä ovat niin pieniä kauppoja, että kaikkia tuotteita ei niihin koskaan tilata, joten ne saa metsästää sitten netistä.
Me asutaan kivassa omakotitalossa, jonka me ollaan sisustettu kauniisti. Meillä molemmilla on nyt tällähetkellä töitä. Posti kulkee niin saadaan tilattua muualta ne kamat mitä täältä ei löydy.
Imatralta löytyy tulli, toisinkuin Kuopiosta.
Imatralta on vähän lyhyempi matka Helsinkiin, toisin kuin Kuopiosta. Junalla menee reilut pari tuntia.
Imatra on minulle uusi mesta, jossa minun on mahdollista aloittaa aivan alusta, ja unohtaa aikaisemmat virheeni elämässä.



torstai 27. joulukuuta 2012

Onneksi Joulu on vain kerran vuodessa

Meidänkin pienessä perheessä juhlittiin joulua hillitysti. Meillä on noin metrinmittainen musta kuusi ( meidän ainut joulukoriste ) jonka alle kerääntyi muutama paketti.

Ruokaa meillä oli kyllä muidenkin puolesta; me saatiin ilmaiseksi iso kinkku ukon töistä ja paistettiin se. Voi vitsi että se on hyvää juuri uunista otettuna. Meillä oli myös paljon erilaisia laatikoita, karjalan paistia, salaatteja ja itse leivoin parit joulutortut. Jälkiruoaksi paljon suklaata :)

gaga3
Minä en juuri luumuhillosta välitä, joten korvattiin se sitten jollain omena systeemillä.
gaga4
Lahjapaketeista käärin monta paria villasukkia ja uuden sähköhammasharjan; sekä luonnolliesti suklaata :)

Ostin myös itselleni lahjaksi Lady Gagan tuoksun, joka tuli sitten paketoituakin.
Sattui nimittäin niin, että lähdin suoraan töistä työvaatteet päällä shoppailemaan jouluostoksia. Menin Emotioniin ostaman tämän tuoksun, ja myyjä sanoin näin että " laitanko pakettiin vai laitatko ite". Hän ei siis pystynyt kuvittelemaankaan että olin ostamassa sitä itselleni :( Näin se ulkonäkö ja vaatteet määrävät sen, miten sinua tuolla kohdellaan.

Joten tulipa Gaga paketissa minulle sitten!
gaga1
Toksu on itseasiassa kahdessa eri purkissa, toinen kynämainen tuoksu on " roll on" , eli tosi kätevä esim käsilaukussa ja matkoilla:) gaga2
Sain myös siskoltani kosmetiikkaa mallia Estée Lauder. Itse en ole kyseistä merkkiä koskaan ennen käyttänyt, mutta kaverini sanoi että se on erittäin hyvälaatuista ja melkoisen hintavaakin :)
gaga5

I like when Christmas comes only once a year.//

My small family celebrated Christmas a bit. We have about six feet long black tree(our only Christmas decoration)under the tree was a few packages.
We had lot of food. My bf got big ham from work.
We also had a lot of different casseroles, Karelian roast, salads and I baked couple of pies. For dessert, a lot of chocolate :)

I got from packages many pairs of woolsocks, and new electric toothbrus... and some chocolate too. I also bought myself a gift, Lady Gaga's fragrance. I went straight from work to do Christmas shopping. (I was wearing work clothes ) I went to the Emotional-shop to purchase this scent, and the seller said this "do I put it package or do you do it by yourself."

She was not able to imagine that I was buying it for myself. (It is how you look determines how you will be treated ) So Gaga were packaged for me!
The fragrance is in two different bottles, pen-shaped bottle is ideal for travel and at a party because there is a "roll-on" head, and it is so small :)
I also got some cosmetics from my sister. Brand is Estée Lauder-cosmetics. I have not used that brand before, but my friend said that it is very good quality and quite expensive :)

lauantai 22. joulukuuta 2012

tiistai 18. joulukuuta 2012

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

lauantai 15. joulukuuta 2012

Deadly Girlz Black-Red PVC Corset

Cheers!
Tänään kävin ukon kanssa elokuvissa katsomassa Hobitin. Imatralla elokuvissa käynti tulee aika kalliiksi. Täällä ei oikein kulje busseja, oli pakko käyttää taksia edestakaisin. Pyörälläkään ei oikein viitsinyt lähtee 15 asteen pakkasella. Leffaliput, taksit ja makeiset= 100€. Kallista lystiä ^^'
Hobittihan oli suunnilleen sitä mitä odotinkin, ja nyt ymmärrän paremmin mitenkä niin lyhyt kirja on saatu niin moneen osaan. Paljon pitkiä kohtauksia ja "ylimääräistä" kamaa. Komia oli muuten nuorempi kääpiö kuningas :)

Sitten muutama kuva harvinaisesta Deadly Girlz- korsetista jonka ostin jo joku aika sitten. Korsetti on tukevaa tekoa ja upean näköinen :) Itseasiassa minulle on toinen samanmerkkinen korsetti tulossa postista ( tein oikein harvinaisen löydön! ) joten siitä kuvia lisää myöhemmin :)
nukkekorsu1
nukkekorsu2
nukkekorsu3 Today I went to movies with my boyfriend, watching Hobbit. Imatra ( Small town in Finland ) a movie is really expensive, because here are no buses we had to use a taxi. We could not ride a bicycle because it was really cold.(-15C)
Movie tickets, taxi and sweets were paid about one hundred euros ^^'
I think the movie was good, so was worth paying.
Then, a few pictures of rare Deadly Girlz-corset, which I bought for some while ago. Corset impressive sturdy and looks great :) In fact, I have another of the same desing corset comming from mail (I did very rare discovery!) So more pictures of that later :)

tiistai 11. joulukuuta 2012

Pink Chérie

Ihastuin Diorin tuoksuihin ihan kunnolla, sain ensin lahjasi vanhemmiltani Eau Fraiche tuoksun, jonka jälkeen piti itse ostaa Chérie tuoksu. Pullo on melkein samanlainen kuin ensimmäisessä, mutta tuoksussa on eroa :)
nukkemekko5
nukkemekko6
Huuto.netistä ostin itselleni musta pinkki raidallisen Hellbunnyn mekon, aika söpö ilmestys ^^
Pidän erityisestä edessä olevasta rusetista, sekä takana löytyvästä nyörityksestä.
nukkemekko1
nukkemekko2
nukkemekko3
nukkemekko4

lauantai 8. joulukuuta 2012

Tekotaiteellista paskaa

Tässä muutama kuva maalauksista mitä kerkesin puuhastella "lomallani". Kaikki on samankokoisia tauluja ja tehty akryylimaalilla. Niissä ei ole mitään sen kummempaa taiteellista asiaa kuin se että ne ovat ihan ok:ita sisustus tauluja.

Ukon kanssa tykätään pelata wowia, niin maalasin meidän hahmoista wowi taulut pelihuoneeseen :)

Female troll hunter:
maalaus1
Female blood elf priest:
maalaus2
Tässä kuvassa olen varmaan minä itse, ehkä. Tämä on jopa seinällä :)
maalaus4
Joku random akkeli jonka päälle maalasin kun se oli niin surkea esitys :D
maalaus3

Fake artistic shit//

Here a few pictures of the paintings I managed to do on my " holiday". Everything is the same size boards and made ​​with acrylic paint. They do not have nothing more artistic thing: they are just pretty good interior panels.

The first two paintings are about the game World of warcraft, me and my boyfriend like play it. The paintings are in gaming room.

The following two tables are just some random women.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Kirpparilöytöjä ja muuta kivaa :)

Viimeksi kun olin käymässä Kuopiossa, eskyin kirpputorille. Sieltä löysin violetti mustan paidan, jolla oli hintaa kokonaiset yhden euron :D Löysin myös kivan lyhyen vekkihameen jossa on henkselit. Hame maksoi 6€:)
Seitsemällä egellä hieno asukokonaisuus !
paivanasu22
paivanasu23
paivanasu24
paivanasu25
Huuto.netistä ostin Rorasahin tekemän violetin topin, jossa on kiva kaula-aukko ja sivuilta löytyvät nyöritykset. Kangas on mukavan laskeutuvaa, ja väri upea .

paivanasu18
paivanasu19
paivanasu20
paivanasu21
Samalla ostin myös vanhan kunnon loimusametti mekon :D Itse materiaalia en arvosta kovinkaan korkealle, mutta väri ja leikkaus on mekossa kiva.
paivanasu14
paivanasu15
paivanasu16
paivanasu17

Secondhand founds and something nice :)//

The last time when I was visiting at Kuopio, I went to a secondhand store. I found a purple-black shirt which price was only one euro :D I also found a nice short pleated skirt with suspenders. Skirt paid only 6 €!
Great outfit just 7 €! :)

Purple shirt and red dress is Finnish handicraft.
Red dress has a nice shape even though I do not like the material. the color is pretty.
Purple shirt falls beautifully and the color is nice.

torstai 6. joulukuuta 2012

Belladonna

Top: Lip Service
Skirt: Laughing Vampire
Hat: Leg Avenue
Gloves: Lindex
Boots: Dinsko
Spider Ring: Glitter
Necklase: Alchemy Gothic
paivanasu4
paivanasu5
paivanasu6
paivanasu7
paivanasu9
paivanasu10
Jacket: H&M ( -50% offer )
paivanasu1
paivanasu2
paivanasu3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...