lauantai 3. joulukuuta 2011

Ostin haalarin :D:D

Kävin taas vähän shoppailemassa palkkarahoillani, ja eksyin nykyään lemppari kauppaani, Kuopion Lady Royalille. Löysin sieltä upean "haalarin" eli Aubaden valmistaman bodyn. En tätä ennen ole omistanut yhtään bodyä, jos ei lasketa jotain ala-asteen karseita jumppavaatteita. Mielikuvani siis bodyistä ei tätä ennen ollut mitenkään erityisen imarteleva, mutta useamman mielipiteen kuultuani tämä oli hyvä ostos :D

Ensiksi pari tuotekuvaa jotta siitä saisi järkevämmän mielikuvan:




sitten pari itse ottamaani kuvaa :




Pyöriskelin kaupassa jonkin aikaa ja en osannut päättää kummanko olisin ottanut mielummin, tuon bodyn vai Marlies Dekkerssin George Sand mallistoon kuuluvat liivit, joten loppujenlopuksi päädyin ottamaan molemmat :D

Tuotekuva kyseisistä liiveistä:




Muutama itse ottama kuva:





Liiveissä on kivat kuosit sisäpuolellakin ja istuvuus hyvä. Ehdottomasti sopivin liivimerkki minulle :)

Sitten muunlaisia kuulumisia elämästäni: kerrankin hyviä sellaisia!

Tunnen olevani Onnellinen. Isolla O:lla.
Olen tyytyväinen elämääni, ja onnellinen saavutuksistani. Minulla on ihmisiä jotka välittää minusta ja työpaikka jonka turvin pärjään itsenäisesti.

Kaikki tuntuu olevan vähän liiankin hyvin, joten olen miettinyt että kauanko tätä kestää? Varmasti jotain pahaa tulee kohta tapahtumaan minulle ja onnellisuuden kupla puhkeaa. Tietenkään ei pitäisi maalailla piruja seinille, mutta sellainen minä olen: en ole tottunut moiseen :)

Elämäntilanteeni ja elämäntasoni on kohentunut huomattavasti viimevuoteen verrattuna. Ei ole enää itsekeskeisiä kusipäitä pilaamassa elämääni, olen saanut maksettua kaikki mahdolliset typerät osamaksu systeemit veke jos ei opintolainaa lasketa.

Hyvä ruoka parempi mieli vai mitenkä se meni ?
Tämän illan menuu oli:
- Sipulikermaperunoita
- Sisäfilettä
- Kermakastiketta
- Salaattia kurkulla ja tomaatilla
- Mulgoressa paistettuja lettuja kermavaahdolla ja mansikoilla.

Huhuhu johan on masa täynnä :D

5 kommenttia:

  1. Otsikosta tuli bodyn sijaan salamana mieleen ne kaameat Jumpin-oloasuhaalarit. :D Ei saa säikytellä tuolla tavalla. ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kuulla että siulla menee hyvin. <3 :) Työ todellakin helpottaa paljon elämää. Varsinkin noi osamaksu paskat voi olla välillä todella paskamaisia korkoineen. :S

    Ja tuo haalari on todella ihana. :P Itselläkin yksi, mutta tuskailen aina miten sitä pidetään. :D Tai lähinnä millaisten vaatteiden kanssa.

    VastaaPoista
  3. Nättejä alusvaatteita, nom! Ja sama kuin Anna Grammilla, kerkes pelästyä. :D

    VastaaPoista
  4. Anna Gramm : O Ou :D Onneksi en taida tietää kyseistä Jumpin haalaria ollenkaan, pitää vissiin googletaaa :)

    Lady Grotesca: Tottahan se on että ei se raha tuo onnellisuutta mutta se edesauttaa sitä aika paljon :D

    Itsekin olen enempi sillä kannalla että tuo haalari on makuuhuone settiä enimmäkseen ^^

    Nette:
    Heh, pitänee jatkossakin keksiä hämääviä otsikoita ^^
    Alusvaatteet on <3<3 Mitä enempi sen parempi!

    VastaaPoista
  5. Sä niin ansaitset kaiken hyvän muru <3

    -anna

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.