tiistai 14. helmikuuta 2012

Turhaa jorinaa

Kuulumisia pitkästä aikaa.

Töissä menee mielestäni hyvin, osaan perushommat siellä ilman sen kummempaa ongelmaa. Tokihan joka päivä tulee jotain uutta ja ihmeellistä vastaan, mutta suuremmilta kömmähdyksiltä olen säästynyt.

En ole vielä paljastanut missä olen töissä, joten annan pari vihjettä:

1. Työni on asiakaspalvelua ja palvelen yli sataa ihmistä päivässä.
2. Palvelen kaiken ikäisiä ihmisiä.
3. Kaikki ihmiset tarvitsevat tällaista asiakaspalvelua elämässään.
3. Minä en myy enkä osta mitään.
4. En nää koskaan ihmisiä, joiden kanssa olen tekemisissä.
5. Minulla on tuntipalkka, ei provikka.
6. Tällainen työpaikka pitäisi löytyä jokaisesta kaupungista.

Arvaatteko mitä se voisi olla ? :D

Minulla on tällähetkellä asiat hyvin, vaikka minua ahdistaa joka toinen asia joka päivä. Olen myös taipuvainen itkemään lähes joka päivä, niiskuttelen milloin mistäkin asiasta. Yleensä täysin turhista. Pelkään että masennus on tulossa takaisin.

Onneksi minulla joku jolle soittaa kun on paha olo, ja hänellä on onneksi jotain muutakin sanomista minulle kuin se, kuinka paljon minussa on kestämistä.

Minua ahdistaa se, että en saa aikaiseksi enää mitään omia juttuja. Kun käy töissä, aikaa ei yllättäen enää ole ollenkaan. Töiden jälkeen jää toki vähän aikaa, mutta se menee lepäilyyn ja raidaamiseen. Viikonloppuna taas mies tulee kylään, ja silloin en todellakaan uhraa yhteistä kallista aikaamme mihinkään omiin hömpötyksiin.

Siskoni sai taas lapsen noin kuukausi sitten. Itselleni sellaiset asiat tuntuu yhtä kaukaisilta kuin kuu, enkä ole koskaan sunnitellut / halunnut lapsia tai mitään mikä rajoittaisi elämääni pystyvästi. Omassa elämässäni ei oikein päämäärää tunnu olevan, kunhan katson mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
Oikeastaan minusta on ihanaa olla vapaa, kaikki mahdollisuudet vielä edessä.

Minun työsopimukseni loppuu ensi kuussa, mutta luulen että se uusitaan. Jos ei uusita, niin on minulla varasuunnitelma. Imatra here I come :D
Joskus melkein toivoisin että tekisin nelipäiväistä viikkoa, mutta se näkyisi liikaa palkkapussissa.

Ainiin muuten, se pulju jonne tuhlasin viime kesäni, ja jonka mielestä minä olen maailman paskin työntekijä... lopetti! :D Jostain syystä päivä näytti paljon kirkkaammalta sen jälkeen kun huomasin asian.
Kumma kyllä kukaan ei ole nykyisessä työpaikassa tullut samaa sanomaan minulle, ja siitä minä sentään saan ihan oikeaa rahaa. Että kenessähän se vika oikeasti oli?

En ole pystynyt pitämään uudenvuoden lupauksiani. Lupasin että kävisin lenkillä vähintään 3 kertaa viikossa, mutta koska täälläpäin on ollut niin kovat pakkaset niin lenkkeily olisi ollut jo hulluutta. Nyt taas pelkään sitä että koska olen laiskotellut pidempään, en saa enää persettäni raahattua lenkkipolulle.

Olisi mukava päästä käymään tapahtumissa. Viikonloppuna olisi bändejä Kuopiossa, ja hyvässä lykyssä lähdenkin Henkkaan lauantaina. Saan pari kiltalaista messiin ^^
Pääsen taas tälläytymään oikein urakassa!

5 kommenttia:

  1. MÄkin tulin arvaamaan että hätäkeskus tai sitten jonkun firman puhelin-aspa. :D

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva lukea sun kuulumisia, sulla tulee välillä tälleen kivan suoria ja raikkaita avautumismerkintöjä.
    ~ Se, että työ syö vapaa-aikaa ja omiin harrasteisiin panostamista, on NIIIN TUTTUA! Otan syvästi osaa, mun syysillat meni aina työpäivästä toipumiseen, ei puhettakaan monimutkaisista ompeluksista tai säännöllisestä lenkkeilystä tai tyrmäävistä vatsalihaksista kun ei yksinkertaisesti JAKSA, ja nukkuakin pitäisi. :/ + sää vielä päälle, eli et ole tosiaan yksin. ^_^ Ehkä jotkut himohikarit ja Alexander Stubbit jaksaa työpäivän päälle vetää cooperin, mutta väsymys on inhimillistä. :D

    Hienoa et vaikutat tykkäävän työstäsi, tsemppiä äläkä masennu. Ja Sumatra on btw ihan kiva mesta vaikkei kovin iso olekaan.

    VastaaPoista
  3. Countess Báthory: Sinne on aika kovat psykologiset testit että ei ehkä tällä minun itsetuhoisella mielellä sinne mennä :D

    Infected : Ei ihan :D

    Anna Gramm: Ei ole, mutta aika läheltä liippaa : teen työtä jokatapauksessa puhelimen välityksellä.

    Umy:
    Kiitokset :D Pitäisi enemmänkin kirjoitella kuulumisia, vaikka ei minun elämässä juuri tapahdukaan mitään. Enemmän tulee tehtyä noita shoppailu ja kuvaus merkintöjä -.-'

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.