keskiviikko 22. elokuuta 2012

Uusia juhlavaatteita

Olen tehnyt jonkun verran ostoksia myös "juhlavaate" puolella, vaikkakaan en kovin paljoa. Nämä löydöt ovat pidemmän aikavälin ostoksia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi ottaa niistä muutama valokuva.

Gootti kirpulta taisin ostaa tämän Lipparin violetin vyötärökorsetin, hintaa sillä oli muistaakseni noin 25€. Se on mielestäni kaunis ja sen voi yhdistää monen erilaisen vaatteen kanssa. Ainut mikä siinä on pielessä, on se että siinä on muoviset luut jotka taipuu ihan päin persettä. Vaihdan ne heti metallisiin kunhan kerkiän.

Kuvissa on myös Lindexiltä ostamani kynähame, ja morticiasta ostettu paita jonka olen jo aikaisemmin esitellyt blogissani.

Muutama tekotaiteellinen kuva :




Ostin tämä lipparin samettimekon ajat sitten Lady Grotescalta. En ostanut sitä kyllä ihan siihen käyttöön mihin se sitten loppujen lopuksi päätyi, eli menehtyneen ystäväni muistotilaisuuteen.
Mekossa on paljon kivoja yksityiskohtia: nyörityksiä sivuilla ja selässä, sekä pitsiä pääntiellä ja napituksen kohdalla.



Mustan pillerihatun ostin joskus punaisen ristin kirpputorilta hintaan 5 € :)

Lopuksi esittelen samettisen mekon jonka ostin Homoämmän alennusmyynnistä hintaan 15€. Mekko on mukavan joustava ja kivasti rypytetty sivuista + tykkään pääntiestä joka ikäänkuin roikkuu pussimaisesti edessä :P




Sellaista jorinaa tälläkertaa! Pahoittelen köyhiä päivityksiä ^^'

6 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia taas. :) Sun pitää ehdottomasti nauraa enemmän näissä kuvissa! Näytät tosi kauniilta kun hymyilet. <3

    VastaaPoista
  2. Saat minut kaipaamaan mustia hiuksia niin paljon vaikka juuri olen saanut edes joten kuten siedettävän punaisen hiusvärin pysymään päässäni... Onko sinulla jotain suunnitelmia syksyksi Imatralla? :)

    VastaaPoista
  3. Og, my God. You are so beautiful in the first outfit. Totally mean it. It is classy and stunning. I also like the hat in the second outfit, big fan of mourning veils indeed.

    VastaaPoista
  4. I love your outfits and hair :) Could you also write in English?
    Have a nice day :)

    VastaaPoista
  5. Lady Grotesca: Hoh, hymyily on homojen hommaa :D Itse koen näyttäväni pullanassulta suupielet ylöspäin + eihän se nyt sovi tyyliini yhtään! :D

    Dark Shadow: Imatralla olen kotirouvana ja sossupummina, en usko että siellä on mitään tekemistä :)

    Violette B: Thanks for your comment. I also like those clothing very much, im crazy about everyting if there is lace on it :D
    I bought the hat second handed, and I actually used it in a funeral last summer:)

    cneajna tepes: I´d write in English but I suck at it, I actually suck at Finnish too :D
    You may use google translator if its any help :)


    VastaaPoista
  6. Täysin samaa mieltä kuin Lady Grotesca, näytät todella kauniilta kun hymyilet, sitä olen kuvissasi kaivannut. Hymy peittoaa kaikki kauniit vaatteet mennen tullen :)

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.