tiistai 5. elokuuta 2014

Saimaa risteily

risteily1 risteily2 ristely4 risteily3 risteily5 risteily6 risteily7

Kävimme miehen kanssa kokeilemassa Saimaa risteilyä, odotukset oli aika korkealla koska olimme käyneet vastaavalla Kuopiossa.
Noh, eihän sitä nyt mahdottomia voi Landen risteilyltä odottaa: laivaan mahtui ehkä 20 ihmistä maksimissaan, alkoholitarjontaa ei ollut ollenkaan joten miellä oli omat eväät mukana. ( Saatiin kanssamatkustajilta paheksuvia katseita )
Plussaa oli hyvä sää ja upeat maisemat, mutta olisin odottanut enemmän selostusta siitä missä sitä oikein seilataan. Kuopiossa risteily oli siinä mielessä hauska, koska välillä siellä tosiaan tuli sellaisia kuulutuksia joissa kerrottiin mitä milläkin saarella on joskus tapahtunut.
Jäi joka tapauksessa hyvä mieli, vaikka risteily olikin hieman pienemmässä mittakaavassa :)
TÄSTÄ LINKISTÄ pääsee katsomaan kuvia kahden vuoden takaisesta risteilystä Kuopiossa ( Onko siitä tosiaan jo niin kauan !?) asuni oli näköjään melkein samanlainen kuin nytkin :)

2 kommenttia:

  1. Outoa, ettei ollut selitystä mitä on missäkin tapahtunut O__o Savonlinnassa risteilyillä selitetään missä on mitäkin, laivalta saa evästä ja alkoholia. Ainakin näillä tunnin risteilyillä, mutta ilmeisesti pitemmillä risteilyilläkin pitäisi saada ruokaa ja alkoholia, kun laivojen kyljessä kerran lukee A-oikeudet :D

    Kauniin merimiestyylinen asu :)

    VastaaPoista
  2. HuggyHare: Noh, ehkä täällä landella ei ole koskaan tapahtunut mitään, joten ei ollut kerrottavaa :D
    Tuo purtilo oli tosiaan niin pikkuriikkinen, että alkoholia ei tarjoiltu. Oltaisiin tietysti ostettu laivasta jos olisi ollut; vähän röyhkeäähän tuo on mennä juomaan omia kaljoja sinne :D

    Tykkään kovasti seilori asuista :)

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.