torstai 15. marraskuuta 2012

Kirjojen esittely: Fantasia osa 1.

Esittelen nyt niin sanottua "velhon hiha" fantasiaa, tai keskiaika-fantasiaa niin sanotusti. Olen pyrkinyt ostamaan kaikki mahdolliset kirjat kovakantisina, koska ne kestävät siten pidempään.

Minulla on useita kirjasarjoja joista monet on jo vanhoja, mutta myös ikivihreitä. Luen nämä sarjat ainakin kerran vuodessa. Belgarionin taru on yksi sellaisita, johon rakastuin jo lapsena.

Eddings on kirjoittanut siis Belgarionin taru jossa on viisi osaa. kirja16
Belgarionin tarjua seuraa Mallorean taru, joka ei mielestäni ollut enää yhtä hyvä kuin ensimmäinen, vähän niinkuin vanhan toistoa alusta loppuun. Kyllä sen kuitenkin aina lukee Belgarionin jatkona. kirja17
Jos on lukenut Belgarionin tarun, on luultavasti lukenut siihen liittyvät Belgarath ja Polgara- velhon tarina. Nämä ovat mielestäni aivan upeita teoksia :) kirja21
Eleniumin taru ja Tamulin taru ovat taas kaksi Eddingssin kirjasarjaa jotka liittyvät toisiinsa; ne eivät ole yhtä hyviä kuin Belgarion, mutta ainakin lukemisen arvoisia. kirja18
kirja19
Eddings on kirjoittanut muutamia yksittäisiäkin kirjoja, joista Althalus oli aika hyvä. Reginan laulu taas on taas kirja josta en ole varma onko se edes fantasiaa. Ja tuo ihmeen aikakirjat oli ihan hanurista. kirja20
Eddingssin uudet kirjat eivät ole uponneet minun yhtään. Minusta ne olivat todella huonoja :D Mutta vanhana kunnon Eddings fanina ne oli hommattava ja luettava. kirja22
Sitten päästäänkin minun lemppari sarjaani Wheel of time, eli Ajanpyörä.
Olen ostanut kaikki mahdolliset kirjat suomenkielisinä ja osan englanniksi ( koska uusimpia kirjoja ei jostain syystä enää suomenneta... ) Oli kuulkaas aikamoinen homma saada nuo kaikki kovakantisina :P

Ne jotka eivät ole vielä Ajanpyörään koskeneet, kannattaa ehdottomasti mennä kirjastoon lainaamaan se eka osa :)
Ensimmäisen kerran kuin luin tätä kirjasarjaa, luin yhden kirjan päivässä :D Oli aika mukaansa tempaava sarja :) Olen todella pahoillani Jordanin kuoleman johdosta.
kirja13
kirja14
Osa kirjoista omistan englaniksi jotta voisin harjoitella vähän surkeaa englannin kielen taitoani.
kirja15
Eragon vanha kunnon velhon hiha-sarja, siinä on miekkoja, sankareita ja lohikäärmeitä. Itseltänihän puuttuu uusin eli viimeisin osa nimeltään Inheritance. Valiettavasti en tätä kirjaa ole vielä päässyt lukemaan. Ostan sen kyllä heti kunhan vaurastun :) kirja24
Muutama klassikkokin on eksynyt kirjahyllyyni eli Lotri, Silmarillion ja Hobitti + joku parodia. Voin sanoa että oli kyllä aikamoista puurtamista välillä noiden luku. Vaikka lotri oli hyvä, ei se niin hyvä kuitenkaan ole.
kirja23
Lotri "fanitavaraa".
kirja46
Seuraavassa päivityksessä lisää fantasiaa.

8 kommenttia:

  1. oi kuinka mahtava kokoelma sinulla on noita fantasia kirjoja!! itsellänikin on myös tuo belgarionin taru 1, Reginan laulu, vanhemmat jumalat, eragon sekä Tolkienin tsh ja hobitti, lisäksi omistan myös tolkienilta satujen valtakuntakirjan!!! Itselläni vaikuttaa paljon kirjojen ostoon se, että sattuuko kirpputorilla tulemaan niitä vastaan!!!=D Huonon rahatilanteen vuoksi ei niitä ole raaskinut uutena ostella, mutta ehkä joskus itsekkin onnistuisin keräämään noin mahtavan kokoelman, kuin mitä sinulla on!!:)

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä aivan totta, sen rahan voisi helposti nipistää muista menoista!! Nuukajuntteus vaan tuppaa välillä iskemään väärissä asioissa!!!:D

    Aion varmasti katsoa, tälläisistä postauksista löytää monesti itsellekkin uusia tuttavuuksia, on sitten kyse kirjoista, musiikista, leffoista yms...!:)

    VastaaPoista
  3. Werewolf:
    Kaikki kirjat mitä minulla on, on vuosien keräämisen tulos; en ole tietenkään niitä kerralla ostanut. Kirjat maksaa uutena noin 25€/kpl mikä minusta on pieni raha, vaikka työtön olenkin nykyään. Onhan se huomattavasti vähemmän kuin useammat koulukirjat :)
    Kirjat on myös hyvä "sijoitus" koska niistä on hupia vuosiksi :)
    Katso myös seuraavat päivitykseni, luvassa lisää fantasiaa kirjahyllystäni!

    VastaaPoista
  4. Hieno kokoelma kyllä, kuten edellinen kommentoija jo sanoikin. Jospa sitä koittas lukea itsekin jotain noista sarjoista, oma fantasiatuntemus kun rajoittuu aika paljolti Pottereihin ja Tulen ja jään laulu-sarjaan (vaikka hitsin hyvä sarja onkin, tv-sarjan vuoksi tosin valitettavasti ylihypetetty joka paikassa)

    VastaaPoista
  5. Belgarionin taru on loistava! Mallorean tarukin on hyvä, (aloitin jokin aika sitten lukemaan uudelleen) vähän kyllä toistoa Belgarionin tarulle mutta itseäni ei haittaa koska muut Eddingsin kirjat eivät ole vaikuttaneet niin hyviltä.. joskus taisin aloittaa Rubiiniritaria lukemaan muttei oikein iskenyt :p

    VastaaPoista
  6. Uijjui! David Eddingsin kirjat on ihan parhaita <3 Tullut useampikin useaan otteeseen luettua.

    Ajan pyörä-sarjaa on pitänyt jo varmaan 10v alkaa lukeen, mutten oo koskaan saanu aikaseks ja usein kirjastossa puuttuu sit joku osa, nii ärsyttää odotella että pääsee jatkamaan lukemista. :P

    ~ Frillycakes ♥ ~

    VastaaPoista
  7. Ida:
    Itsellänikin on tuo Tulen ja jään laulu-sarja englanniksi, olihan se ihan viidyttävää luettavaa. Kirjailija on ehkä maailman hitain kirjoittamaan :D

    Nightroad: Kannattaa lukea nuo Belgarath ja Polgara jos et vielä ole lukenut :)

    Sasetar:
    Kannattaa ehdottomasti ottaa kirjastosta vaikka pari ensimmäistä osaa lainaan, niillä pärjää jo tovin koska onhan kyseessä aika paksu kirja.

    VastaaPoista
  8. Tyyppi sulla on ihan paras kirjamaku (lue: sama kuin mulla ^^). Balgarion on oma ihan ykkös lemppari joka tulee luettua vähän väliä,kuten myös Polgara ja Belgarath. Ja saatan olla tosi lapsellinen (toisaalta se on ihan hyvä asia....) ja rakastan myös Harry Potteria, monen mielestä se on ihan ultimate paskaa mutta minä rakastan. Ja kolmas rakastettuni on Raistlin myös <3 <3 tein juuri löytöjä huutonetissä ja tilasin hemmetin halvalla kronikat ja Mallorean tarun. Love.

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.