maanantai 27. kesäkuuta 2011

Juhannustaikaa....

Hoh. Otsikko on harhaanjohtava, koska juhannuksessani ei oikeasti ollut mitään taikaa. Se oli oikeastaan aika perseestä, mutta kerron ensin mitä tein sitä ennen.

Järjestin muutamille kavereilleni pikkuiset kavikestit, johon yllätin itseni leipomalla kakkuja. Leivon arviolta kerran vuodessa, joten saavutukseni oli aika hyvä. Kukaan ei kuollut, tai saanut ruokamyrkytystä, jopa muutamaa tuotostani kehuttiin.

Väänsin kahvipöytään kermakakun tuoreilla mansikoilla, tiikerikakun, leivoin juustosarvia, tein jopa kotisimaa kyseisiin kekkereihin, sekä munavoita karjalanpiirakoille.

Otin käyttööni myös mummomaisen kahviastiaston ^^

Tässä muutama kuva hienosta saavutuksestani :D:D




Kekkereiden jälkeen lähdin miesystäväni mökille, oli hieman ulkopuolinen olo kun mökillä oli hänen vanhempansa, pentunsa, siskonsa ja vielä siskon pennutkin kaupan päälle. Eli siis mistään -kaveriporukassakännätään- juhlista ei ollut kyse.

Olin siellä muutaman päivän itikoiden syötävänä ja kirosin sitä etten tajunnut tarpeeksi mangaa ottaa mukaan, tai edes piirrustusvälineet. Paikalla oli nimittäin kuolettavan tylsää.

Kyllähän siellä perinteinen kokko poltettiin ynnämuuta paskaa, heitin talviturkin jne. Mutta eipä olisi vähempää voinut napata.

Ensikesänä olen kotona, pelaan wowia, mätän mässyä naamaani ja juon kaljaa.




Sitten muutama maalaisromanttinen kuva kaikesta mökkipaskasta ja tavarasta jolla yritetään feikata paikasta vanhempaa kuin mitä se on.




2 kommenttia:

  1. Kaikesta päätellen sinulla on ollut kutakuinkin mukava juhannus :)
    Minä reppana makasin vaan sohvalla kotona kaupungissa. :S
    Noista pennuista mun on sympattava sua :D Meidänkin porukoiden mökille tutut roudaavat aina ne kuvottavat vinkuville/venla-nsa, niin voi että kun mun tekis aina mieli hukuttaa ne järveen xD xD

    VastaaPoista
  2. Hahaha :D Niinpäniin :D

    Minullekkin olisi kelvannut kämpillä pyöriminen kaljapäissään ja tietokoneella sarhailu aamusta iltaan ja illasta aamuun.

    Ihmiset ei ikinä tajua omien lapsiensa ärsyttävyyttä koska " eihän ne se minun rikupetteri ..!" mutta muiden kakaroita sitten voinkin arvostella ^^

    Sitten jusseista pitää tehä aina niin hemmetin perinteikkäitä että kaikki on nähty jose 24 kertaa aikaisemmin, että ei niissä mitään uutta ole.

    Itselläni on varmaan tera kovolla leffoja ja animee joita olisin voinut tsiigata ja kirjoja hyllyt täynnä, mutta eikun sitä piti mennä viettämään " romanttista " juhannusta mökille ukon kanssa :/ :D

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.