Kirjoittaja Robin Hobb ( oikealta nimeltään Margaret Astrid Lindholm Ogden )
Minä olen aika kova lukemaan kirjoja. Olen aina ollut. Luen paljon vanhoja kirjoja, uusia kirjoja, luen joitain kirjoja moneen kertaan, uudestaan ja uudestaan. Vaikka luenkin paljon, minulla on hyvin suppea valikoima sitä mitä minä haluaisin lukea, eli fantasiaa. ( Koulukirjat eivät kyllä kiinnostaneet pätkääkään, ei edes aikuisiällä... luin amk:ssakin Harry Potteria tunnilla :P )
En ole pitkään aikaan löytänyt itselleni ”uutta” sarjaa, joka jaksaisi minua innostaa...
Ennen kuin nyt; löysin ystäväni kautta kirjan nimeltä Salamurhaajan oppipoika. Tämä kirja aloitti Näkijän Tarun- nimisen trilogian.( Tämän jälkeen tulee Lordi kultainen- sarja johon kuuluu toiset kolme osaa. ) Noh joka tapauksessa, suhtauduin aika skeptisesti tähän koska olen juuri sitä ennen yrittänyt lukea kovasti hehkutettua kirjailijaa: Andrzej Sapkowskia joka kirjoittaa Noituri sarjaa. Ensimmäisen osan sain väkisin punnerrettua läpi, ja minusta se oli ihan kamalaa shittiä alusta loppuun :D Tai ehkä minä olen vain väärää kohderyhmää. ( Eli liian vanaha ! )
Salamurhaajan oppipoika yllätti minut täydellisesti. Kirja alkoin niinkuin useimmat fantasiakirjat alkaa; Kuuteen herttukuntaan sijoittuvassa tarinassa päähenkilö astuu kuvaan ja häneltä löytyy erikoisvoimia. Tässä tapauksessa päähenkilönä on nuori poika nimeltä Fitz.
Fitz on kuninkaan äpäräksi syntynyt poika jolla on kahden sorttista taikuutta: Taitoa ja Vaistoa. Vaisto on kyky kommunikoida eläimien kanssa ja luoda side johonkin eläimeen. Taito taas on taas kyky päästä ihmisten pään sisälle, välittää toisille viestejä tai laittaa ihmisiä tekemään asioita. Taidolla voi jopa myös parantaa fyysisiä vammoja.
Koska fitz on äpärä, hänelle piti keksiä jotain tekemistä, joten hänestä päätettiin kouluttaa kuninkaalle oma salamurhaaja.
Kirjassa kerrotaan hyvin elävästi ja yksityiskohtaisesti tapahtumia ja linnan juonitteluja. Hahmoissa ilmenee heidän ominaispiirteensä ja luonteensa hyvin. Maailma sijoittuu hyvin fantasiakirjaomaisesti keskiaikaistyyppiseen maailmaan, missä on linnoja, kuninkaita, lohikäärmeitä ja supervoimia. Ainut mikä minua harmitti oli se, että päähenkilö on ehkä hieman tyhmä. Tai, no, ei hän ehkä tyhmä ole, vaan.. sanoisinko että niin tavallinen. Yleensä fantasiakirjoissa päähenkilöstä kehkeytyy jossain vaiheessa jotenkin yliveertainen muihin ihmisiin verrattuna, koska hänellä on jokin kauan kadoksissa ollut kyky tai taito. Näin ei valitettavasti ole Fitzin kohdalla.
Muissa fantasiakirjoissa (kuten belgarionin taru, tai ajanpyörä) päähenkilöt kehittyvät matkan varrella. Heillä on joku kyky, josta he oppivat jatkuvasti uusia puolia jotka luotsaa heidät vaarojen ja haasteiden läpi. Fitz vaikuttaa olevan samanlainen niin kirjan alussa kuin lopussakin, niin aikuisena kuin lapsenakin. Taitoa hän ei ole oppinut käyttämään käytännössä yhtään. Vaisto hänellä vaan on. Tuntuu että hänen sutensa Yönsilmäkin on paljon fiksumpi kuin Fitz itse. ( Pahoittelut näin jyrkästä mielipiteestä :D )
Hän on aivan tavallinen poika, joka selviytyy vaaroista lähinnä tuurilla ja ystäviensä ansiosta. Mitä salamurhaamiseen tulee, olen pelannut ehkä vähän liikaa Skyrimiä, koska oletin sen olevan hiippailua paikasta toiseen, ja ampuilua myrkkynuolilla ja selkäänpuukotusta ilman että kukaan huomaa :D ( Myöskin runsas tavaran pölliminen kuuluu asiaan ^^ )
Fitz oli minusta aika huono salamurhaaja, koska hänen kaikki murhaamisjutut tuntuivat menevän penkin alle^^
Vaikka päähenkilö ei olekaan niin täydellinen kuin olisin toivonut, muitakin hyviä hahmoja löytyy. Kuten susi nimeltä Yönsilmä. Tai kuninkaan Narri, josta ei tiedä onko hän mies vai nainen, vai onko se ihminen ollenkaan. Tai Burrich, Fitzin ”kasvatti-isä”.
Näijän taru kertoo tarinan nuoresta pojasta joka kasvaa aikuiseksi, hän saa kokea rakkauden ja ystävyyden. Hänen tarinansa ei lopu välttämättä kaikista odotetuimmalla tavalla, koska elämä potkii Fitziä päähän aikalailla. Tästä voi johtua se, että koska elämä on itseänikin potkinut välillä päähän, toivoisi edes kirjoissa käyvän onnellisen lopun. En tiedä, jos olisin lukenut nämä kirjat nuorempana kuin nyt, pääsisivätkö ne yhtä korkealle käsityksessäni kuin Belgarionin taru. ( Se tulee luettua läpi ainakin kerran vuodessa )
Jokaptauksessa, erittäin hyvä ja mukaansa tempaava sarja, luin ensimmäiset kolme kirjaa muutamassa viikossa.
Olen tällähetkellä ahmimassa Lordi Kultaista, aloitan kolmannen ja viimeisen kirjan tuota pikaa. Saa nähdä saako meidän Fitz onnellista loppua edes vihoviimeisessä kirjassa ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.