perjantai 4. maaliskuuta 2011

Loma päivitys!

Heipähei!
Palasin maanantaina takaisin suomeen lomamatkaltani, ja tässä muutamia tylsiä valokuvia sieltä :)
Oleskelin kaksi viikkoa Lanzarootella, ja matka ei mennyt aivan putkeen kokonaisuudessaan mutta oli kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua. En ole niinsanotusti lämpimässä maassa ihan äskettäin käynyt.

Lanzaroten saari itsessään on aika tylsä paikka: se on syntynyt tulivuoresta joten se on täynnä mustaa kiveä jossa ei kasva mikään. Siellä ei siis ole puita tai muitakaan kasveja muutakuin istutettuna.
Saari on pieni, sen näkee kokonaan lentokoneen ikkunasta ja sen ajaa päästä päähän tyyliin alle tunnissa.
Siellä ei juurikaan ollut mitään tekemistä, paitsi rannalla löhöily ja syöminen. Eli siis täydellinen paikka lapsiperheille heidän kirkuvine kakaroineen, sekä vanhoille lihaville turisteille pohjoismaista ja englannista. Ja kaikki lihavat turistit käristää itseään hotellin uima-altaalla päivät pitkät, ja ovat sen jälkeen aivan vaaleanpunaisia.

Valitettavasti minusta ei hirveästi ole otettu kuvia matkalla, koska ensimmäisenä päivänä jolloin saavuin saarelle: minulta varastettiin kamera. Ja toiseksi minä olin lomalla yksin joten harvemmin sitä kuvaa itseään :)







Koko saarella ei löytynyt mitään kunnon ostoskeskuksia muutamia pieniä poikkeuksia lukuunottamatta, kaikki kaupat oli vierekkäin ja prikulleen samankokoisia ja melkein saman näköisiä. Kaupoissa myytiin samaa tavaraa ja myyjät oli kaikki kiinalaisia tai intialaisia. Ihmettelen löytyykö koko saarelta yhtään espanjalaista tyyppiä.
Ostin uuden kamerankin Intialaiselta hepulta, joka söi suurimman osan matkabudjetistani :(
Ostin paljon bling bling rojua, joka oli edullista verrattuna suomenhintoihin. Teen ostos päivityksen seuraavaksi :)








Maisema parvekkeelta kuvattuna:



Hotellihuone sisältä:




Uima-allas alue:



Raukka katkarapu tuijotti minua lautaselta enkä minä osannut sitä edes oikein syödä :(:( Kävi sääliksi sitä raasua.




5 min rannalla ja pyyhe oli tämän näköinen; siellä tuuli niin paljon että auringon ottaminen oli miltei mahdotonta.









Kävelykaduilta löytyi kuntolaitteita jotka olivat kaikkien käytettävissä:








Aamiainen.




Vihreä järvi, jossa oli muka " juomakelpoista " vettä. En uskaltaisi testata.



Kävin katsomassa sitä kyseistä tulivuorta , ja ihmiset keksivät että hei, paistetaan siellä makkaraa!

Tulivuori maisema:


Kuvia eläintarhasta, Harry Potter tunturipöllö.












Palatessani kotiin oloni oli kuin jouluna: Paaaaljon paketteja ebaystä ! ^^
>

2 kommenttia:

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.