perjantai 20. heinäkuuta 2012

Venton kesäloma vol. 6

Tampereelta lähdin sitten junalla kohti Imatraa. Minun oli tarkoitus käydä juttelemassa erään henkilön kanssa Jyväskylässä matkan varrella, mutta en enää jaksanut koska olin henkisesti että fyysisesti aivan ylirasittunut.

Sain kuulla, että en päässyt mihinkään kouluun tänävuonna. Tottakai se tuntui pahalta. Mielessäni pyöri kaikki maailman ajatukset, olenko liian vanha menemään uudestaan opiskelemaan? Liian tyhmä? Onko nykynuoret niin paljon fiksumpia kuin minä ?

Sairaanhoitaja koulutukseen tekemäni pääsykoe oli hylätty; eipä ihme, en minä latinaa viikonlopussa opi. Mutta sitten se toinen pääsykoe sinne restonomi alalle, sehän meni aivan penkin alle. Olen varasialla about 30, eli huonoin koko porukasta ketkä sinne edes pääsi pyrkimään. Pitäisi tehdä massamurha että Vento pääsisi kouluun.
Minun heikkouksiani vaan on juurikin se matikka ja kielet mitä siellä pääsykokeessa käsiteltiin :(

Olen siis tekemässä joidenkin mielestä maailman tyhmimmän päätöksen: muutan Imatralle jossa minulla ei ole töitä eikä opiskelupaikkaa. Mutta mitäpä sitä ei rakkaansa tähden tekisi? Minun työsopimukseni loppuu kohta, ja en aio sitä enää uusia.

On muutama henkilö omaa sukuani, joille tämä päätös ei kyllä tule olemaa mieleinen :D

Imatralla siis köllin pari paivää, ja miekkoseni sitten teki hassut temput ja osti itselleen oman asunnon. Hänet sitten muutettiin sinne, upeaan omakotitaloon jossa on takka, ja puulla lämmitettävä sauna.



Vaaleanpunainen kastelukannu on aika miehinen.
Talossa on yksi ainut viherkasvi, ja sekin viettää aikansa nyt ulkona kun sisällä ei ole ikkunalautoja.


Pihalle voisi istuttaa vaikka mitä, mutta kumpikaan meistä ei tiedä puutarhanhoidosta yhtään mitään.

Tykkään pihalla kasvavista omenapuista.

Pesän rakentamisviettinihän siinä heräsi kummasti, varsinkin kun yhdessä lähdettiin ostoksille: omakotitalossahan tarviaa kaikenlaista tavaraa kuten moottorisaha, kirves, kottikärry, harava, erilaisia hakkuja ja muita puutarhan kunnossapito välineitä.

Luonnollisesti sinne pitää hommata huonekaluja, joten minähän miellelläni hänelle kerroin mitkä olisi MINUN mielestäni hyviä :D Tulihan niitä sitten tilattua kaikenlaisia, kuten nämä:

On tv-tasoa, lipastoa, arkkupöytää ja yöpöytää. Tuotekuvat ovat aika huonoja mutta livenä nuo huonekalut on paaaljon hienompia :)



Sitten se faking kirjahylly. Voi helevetin helevetti. Meidän PITI ostaa sellainen Ikean kasattava kirjahylly nimeltä Linnarp. Se oli juuri oikean levyinen siihen huoneeseen mitä me ajateltiin, ja tänään kävin Kuopion Ikeassa ensimmäistä kertaa: ja en nähnyt koko kirjahyllyä siellä.


Sitten menin kotiin ja tarkistin netistä sen saatavuutta; sitä ei ole saatavilla KOKO SUOMESSA. Eli mitähän vittua? Miksei sitä voi poistaa netistä jos sitä ei kerta edes voi ostaa mistään? Ikea on muutenkin aivan perseestä, kotiinkuljetus keskustan alueella maksaa 39-79€. Muissa huonekaluliikkeissä se on 10€, painoipa tuote mitä tahaansa.
Tuoteita ei Ikeasta kaikissa tapauksissa myöskään voi tilata netistä kotiin, tai varata muista Ikeoista. Tai jos voi tilata niin postitus maksaa sen 120€, vaikka se tuote olisi yksi cd-levy teline.

Mutta tyhmähän minä olen, Ikea on tarkoitettu vain lapsi perheille ja niille joilla on omat autot ja peräkärrit joilla kuljetella tavaroita, ei sellaisille luusereille kuin minä, jolla ei ole edes korttia, tai kavereita jotka voisivat jeesata tarvittaessa. Omapahan on vikani, vai mitä?

Tässä olisi sellainen kirjahylly minkä minä haluaisin, ainut hintaa sillä on noin 2300€ joten en ihan heti pysty sitä kyllä ostamaan. Pitäisi ommella ehkä parit korsetit että moinen komistus kotiutuisi minullekkin.


Minä haluan kirjahyllyn. En mitään epämääräisen muotoista ja kokoista paskaa jossa säilytetään kaikkea muuta paitsi niitä kirjoja. Minulle kirjat ovat henki ja elämä, niitten avulla minä pääsen eroon tästä harmaasta paskasta missä me eletään. Kirjoja pitää säilyttää hyvin, jotta minä voin lukea niitä uudestaan ja uudestaan.

Minusta on aivan upeaa että hän osti itselleen asunnon. Nyt kukaan ei ole sanomassa mitään, minkälaista remonttia sinne saa tehdä, vaan asunnosta voi tehdä ihan omannäköisen. Toivon että siitä tulee minullekkin koti jossa asua, ja mielelläni kerron omia visioitani mikä minusta on kaunista. Haluaisin niin kovasti että makuuhuone maalattaisiin punaiseksi :)

5 kommenttia:

  1. Mehää oon ny kahesti päässy kouluun sillai, rt mul on edellisest tutkinnost nii pal hyväkslukui et oon päässy suoraan alottamaan kakkosvuodelta. :D Tääki koulu minkä nyt syksyllä alotan, ni joudun suurell todennäkösyydellä ottamaan lisäks kolmosvuoden kursseja, et saan tarpeeks tunteja. :) Tsemppivä hskuihin, kyllä se tärppää vielä!

    VastaaPoista
  2. Siis vautsi! Minusta teet hyvän päätöksen. Miksi jumittaa kaukana rakkaastansa jos ei ole mitään sitomassa nykyiseen paikkaan. Ei lapsia tai muuta vastaavaa. Täällä ollaan vain kerran ja niin pois päin. Go for it!!

    VastaaPoista
  3. oon muuten ite asunu jo 10v miehen ostamassa talossa.
    en osallistu remontti+talon hoito kuluihin.
    Ostan ruuat,mieleiseni sisustus kamat. yms.
    meillä myös 3v lapsi.
    kyl kaikki sovittelemall onnistuu ja jos ei onnistu,niin lähe omilles. piste.

    VastaaPoista
  4. Hei, tsemppiä kuule!
    Mäkään en saanut opiskelupaikkaa, varasijalle jäin enkä usko että sieltä tarpeeksi moni peruu :-/

    Rohkeasti teet jos kerta Imatralle lähdet, joskus elämässä tulee vain sellainen tilanne, että jatkoa tarinalle näkee siellä, missä voisi yhtä hyvin olla ammottava kuilu tyhjyyteen ja ei-mihinkään. Toivottavasti Imatralla alkaa versoa jotain uutta ja eteenpäin vievää.

    Luulisi että tuollainen talo olisi mitä mainioin ympäristö asua ja olla, ahtaassa vuokrakämpässä tulee hulluksi ennen pitkää.
    :) hieno homma siis, toivottavasti pystytte pitämään miekkosesi kanssa yhtä. Nykyaikana ihmissuhteiden/sitoutuneiden lanka on kuin ohutta seittiä, haavoittuvampi kuin ennen.
    Voimaa siis! :))))

    VastaaPoista
  5. Akka perkele:
    eka varmaan minunkin pitäisi päästä kouluun sisälle asti että voisin käyttää hyväski hyväksilukuja :) Oon kuitenkin yhden amiskan ja yhen amkn käynyt niin varmaan jotain kursseja saa heti pois alta.

    Polgara:
    Kiitos! Kuopio on hiton ankee paikka ja työpaikkakaan ei tessin suhteen ole mikään maailman paras... toivottavasti olen sitten onnellinen ! :)

    Saara suttura: Totta :)

    Umy:
    Toivottavasti saan sitten töitä sieltä Imatralta. Työkkäristä tai yhtään mistään en saa oikeastaan yhtään mitään koska ukon tulot vaikuttaa. Tai sitten voidaan vuokrata "asunto" :) Valtio ei kyllä siinä säästä yhtään mitään mutta mitäs on vitun paska pyrokratia.

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.