perjantai 13. heinäkuuta 2012

Venton kesäloma vol. 1

Heipähei!

En ole joutunut päivittelemään blogiani, koska olen ollut ihka ensimmäisellä, palkallisella kesälomallani!

Reissailin reippaasti pitkin suomea tämän kahden viikon aikana jonka olin lomalla, ja nyt kerron seuraavissa päivityksissäni mitä sitä tuli tehtyä :)

Ensimmäisenä luonnollisesti piti pakata vähän rojua matkaan, tietysti pakkasin ihan liikaa ja laukku painoi about 25 kg. Suurinosa vaatteista jäi tietysti käyttämättä <3


Reissaaminen tapahtui minun osaltani kokonaan junalla matkustellen, ja ensimmäinen pysäkki oli Mikkeli.



Mikkelissä piti luonnollisesti mennä käymään Stuntmannilla, ja tässä minusta kuva kyseisen puljun edessä:



Otin myös muutamia kuvia liikkeen sisältä. Siellä oli tosi paljon oli kivaa tavaraa, mutta kaikki oli aivan yli-hintaista. Restyle mekot maksoi yli 70€, kuin itse maksoin päälläni olevasta mekosta sen 30€. Löysin sieltä upean Alchemy laukun, mutta hintaa sillä oli yli 200€ joten annoinpa olla :D

Tuotteet oli myös esillä siten että rekkeihin oli tungettu aivan likaa tavaraa jolloin niitä oli hankala selailla + kaikissa tuotteissa ei ollut hintaa näkyvillä, enkä minä ainakaan jaksa olla kokoajan kyselemässä myyjältä että mitähän tämä kama mahtaa maksaa. En siis ostanut sieltä ytikäs mitään.

Kaupassa ei ollut oikeastaan mitään mitä ei olisi saanut jostain muualta ostetua paljon edullisemmin.



Tässä minusta kuva Mikkelin keskuspuiston edestä ( tai mikä ikinä onkaan nimeltään. )Tässävaiheessa olin shopannut jo Lindexiltä itselleni kesä shortsit ja yöpaidan, sekä parit sukkahousut.



Lopuksi kuva ystävästäni ja minusta:



Mikkelissä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt, ja tulihan siellä muutamassa kapakassa käytyä, ja huomasin että siinä on aika mukava mojova ylämäki juuri juna asemalta lähdettäessä :D Sitä kun porhalsin menemään pari kertaa ylös alas, niin oli seuraavana päivänä perse lihikset aika kivuliaat.

Ei kommentteja: