perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kirja arvostelu vol 4. Stephenie Meyer



Eli kyseessä on Stephieni Meyer joka kirjoittaa Twilight sarjaa.

Luin ylimääräisen osan " Bree tannerin lyhyt elämä" ja voin sanoa että olisi voinut jättää kirjoittamatta. Ennakkoaavistukseni kävivät toteen tämän kirjan kohdalla. Ei olisi kannattanut vaivautua lukemaan.

Kirjaa voisi kuvailla näillä sanoin: Tylsä, köyhä, lyhyt, tarpeeton, paska.

Kirja kertoo yhdestä vastasyntyneesta vampyyristä joka luotiin armeijaa varten, jonka piti tuhota Cullenit. Kirjassa ei kerrottu juurikaan sarjan päähahmoista, eikä niitä esiintynyt kirjassa ennekuin lopussa.

Sarjan päähahmo ei nähnyt edes Victoriaa, joka loi hänet. Hän vain pyöri siinä vampyyri porukassa kirjan alusta loppuun, jotka yritti tappaa toinen toisiaan.

Tyttö näkee Cullenin porukat ohimennen ja näkee Bellan ihmisenä. Seuraavassa hetkessä Volturit tappaa kirjan päähahmon ja kirja loppuu siihen. Piste. Turhaa turhaa turhuutta tylsää ja tarpeetonta sontaa. Kirja ei avarra mitään, lukijalle tulee vain turhautunut olo.

Ei kannata vaivautua lukemaan.


Seuraavaksi tämä sarjakuva, joka on tehty Twilight sarjan ensimmäisestä osasta.
Sarjakuvan on yllättäen piirtänyt joku japanilainen heppu, joka on aika köyhänlaisesti photoshopannut kuvia.

Kuvia on käsitelty siten, että aitoihin valokuviin on lisätty piirroshahmoja. Näyttää aika epäammattilaiselta. Esimerkiksi autosta on otettu valokuva, ja piirroshahmo on lisätty ajamaan sitä, tai se seisoo sen vieressä. Tai rannasta on otettu valokuva, johon on piirretty ajotukkeja joilla ihmiset sitten istuvat.

Muutama esimerkkikuva:










Aivankuin kirja olisi pitänyt tehdä mahdollisimman nopeasti että ihmisiä saa rahastettua mahdollisimman paljon ennekuin Twilight buumi menee ohitse.

Sarjakuva on muuten mustavalkoinen lukuunottamatta muutamaa harvaa kuvaa johon on laitettu himpun verran väriä.

Esimerkkikuva:


Suosittelen lukemaan jos ei ole muutakaan tekemistä. Tosin kirjan lukee läpi tyyliin alle tunnissa.

Plussaa kuitenkin siitä että hahmoja ei ole yritetty tehdä samannäköisiksi elokuvatähtien kanssa.

2 kommenttia:

  1. Heippa, minä olen kans lukenut tuon Bree Tannerin lyhyt elämä, olihan se kieltämättä vähän tylsä mutta eihän siinä tarkoitettukaan esiintyväksi culleneita eli päähahmoja, vaan itse Bree. Toiseksi se että miksi hän ei ollut tavannut victoriaa, oli ihan suunniteltua :D Kaikkee selviää kun paneutuu vähän enemmän näihin juttuihin. :)

    VastaaPoista
  2. Damned Roses:

    Niin, kirja kertoi itse Breestä, luinhan sen koska kirjoitin siitä arvostelun.

    "Kaikkee selviää kun paneutuu vähän enemmän näihin juttuihin."

    Noh, olen lukenut kaikki Meyerin kirjat enemmän kuin yhden kerran, joten luultavasti tiedän " nämä jutut". Olen myös katsonut kaikki ne surkeat elokuvatkin, vaikka en usko että se on minun informaation suurutta lisännyt.

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.