tiistai 1. tammikuuta 2013

Uudenvuoden lupaukset 2013

Uudenvuoden juhla lookki: upea uusi Deadlygirz korsetti josta maksoin mansikoita, mutta joka oli kaiken rahan ja vaivan arvoinen ^^

uusvuos1 uusvuos2 uusvuos3 uusvuos4 Tässä olivat minun uudenvuoden lupaukseni vuodelle 2012, katsotaanpas onnistuiko mikään:D

1. Kliseinen " aion olla parempi ihminen" lupaus. Luonteelleni en mahda mitään, mikä on aina ollut ongelmakohta ihmissuhteissani, mutta voin yrittää hillitä sitä. Voin myös yrittää paikata asioita ja ottaa härkää sarvista, enkä paeta ikäviä asioita.

- Olen sitä mieltä että onnistuin tässä :)

2. Aion laihduttaa 5-10 kg. Lenkkeilen vähintään 3 kertaa viikossa ja jätän kaikki makeiset pois. Suon itselleni kuitenkin ravintolakäynnin kerran kuussa.

- En onnistunut :D Mutta en onneksi päässyt lihomaankaan. Kävin kyllä lenkkeilemässä että kunto on ihan hyvä.

3. Yritän saada joka viikko jotain luovaa aikaiseksi, esimerkiksi maalauksia tai ompeluhommia. Viimeaikoina olen käynyt töissä ja pelannut pelejä sekä nukkunut. O ou.

- Ei onnistunut ^^ Mutta sain sentään JOTAIN maalailtua ja ommeltua, mutta en tosiaankaan joka viikko.

4. Yritän vähentää shoppailua, sekä päästä eroon ylimääräisestä tavarasta. Olen tullut siihen tulokseen että minä shoppailen vain suruuni, en siksi että minä oikeasti tarvitsisin mitään.

- Ei onnistunut :D:D Vaatekaapit pursuaa edelleen ihan vitusti rojua ja uusia on suunnitteilla jo ostaa.

5. Yritän saada pällini kuntoon. Lopetan sellaisten asioiden murehtimisen joille en mahda mitään. Eihän siitä minulle erikseen makseta. Minä en nimittäin teekään mitään muuta kuin murehdin ja murehdin. Unohdan ne ihmiset jotka ovat minulle haitaksi. Yritän ottaa kaikki vastoinkäymiset vastaan siten, että niitä en masentuisi vaan yrittäisin nähdä siitä positiivisen puolen.

- Olen luultavasti onnistunut, en enää murehdi niin paljon kuin aikaisemmin.

6. Yritän säästää rahaa. Haluaisin mennä käymään vähän reissaamassa ulkomailla.

- Ei onnistunut. Kaikki mitä tulee, meneekin.

7. Otan uuden tatuoinnin tai jatkan vanhoja.

- En ottanut. Mutta se on sentään jo piirretty ja suunniteltu... pitäisi käydä vaan varaamassa se aika -.-'
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Eli tässäpä olisi sitten lupaukset vuodelle 2013:

1. Aion olla parempi ihminen. Koskaan ei voi olla liian hyvä.
2. Käy siellä lenkillä ja pienennä persettä! Oikeasti.
3. Tee luovia ja kivoja asioita jotka tekevät olosi hyväksi.
4. Osta laatua, älä määrää.
5. Pidä itsesi kunnossa henkisesti että fyysisesti.
6. Yritä maksaa lainat ja laskut pois.
7. Matkusta paikkaan missä et ole jo käynyt.
8. Tee ainakin yksi uusi kaveri.
Ei pidä kuitenkaan vaatia itseltään liikaa, jos onnistuisi edes yhdessä tai kahdessa :D

So, here are my promises for year 2013:
1. I'm going to be a better person. You can never be too good.
2. Please run your ass smaller ! Really.
3. Make a creative and fun things that make you feel good.
4. Buy quality, not number of things.
5. Keep yourself in shape mentally and physically.
6. Try to pay off loans and bills.
7. Travel to a place where you have not already visited.
8. Make at least one new friend.
I'm trying to succesfull even one or two of them :)

2 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat! ^^ Mukava kuulla, että jotkut 2012- vuoden lupaukset pitivät, miun mielestä ehkä parhaimmat lupaukset nuista kumminkin. :) Tsemppiä tälle vuodelle, mukava sitten nähdä mitkä toteutuu ja mitkä ei! ;)

    VastaaPoista
  2. Vivian:
    Jep, näin on :D Itseasiasa yksi " lupauksista " unohtui, koska haluaisin itselleni koiran ^^ Mutta en tiedä mitään kasvattajia läheltä, enkä kyllä kaukaakaan ^^'

    VastaaPoista

Remember Your Manners.
I will review the comments before publishing.